VIELÄ PELI ENNEN HIIHTOLOMAA

27.2.2009

FC OPA viettää ensi viikolla hiihtolomaa. Sitä ennen on edessä pitkän harjoittelujakson viimeinen rutistus, kun harjoitusottelussa tulee vastaan sarjanousija FC Santa Claus Rovaniemeltä. Ottelu alkaa huomenna klo 14:30, mahdollisesti kymmenkunta minuuttia myöhemminkin.

Lähestyvä hiihtoloma, ilmassa lentelevät flunssabakteerit ja muut pienet kolhut ovat verottaneet FC OPA:n miehistöä raskaalla kädellä. Niinpä kohtaaminen joulupukkien kanssa tapahtuu melko vara- ja lainamiehisellä sekä niukkalukuisella joukkueella.

Miehistövajetta paikkaamaan ovat tulossa oululaisille tutut ulkomaalaispelurit Titi Essomba ja Ollo. HauPa:sta piti käväistä nuoren ja lahjakkaan Jaakko Alatalon, mutta sairastelu kaatoi hänetkin petiin. Pelistä puuttuvat Vesa Järvitalo, Harri Saarela, Ville Väisänen, Toni Kuusirati, Juho Sassi ja Mikko Ollikainen.

Sarjanousijan kohtaaminen on mielenkiintoisempaa kuin voisi luullakaan. FC Santa Claus nousi vakuuttavan esityksen päätteeksi takaisin Kakkoseen, joten on mielenkiintoista nähdä, miten se pysyy kokeneista pelimiehistään huolimatta ylempisarjalaisten vauhdissa.

Kovin isoa älämölöä FC Santa Claus ei tekemisistään ole pitänyt, joten lienee laajempikin arvoitus, ketä ex-maalikuningas Matti Hiukka Heinäpään muovisametille juoksuttaa. Pelaajarintamalta on vain tiedossa, että Antti Peura on siirtynyt FC YPA:aan ja Ville Syväjärvi liigaan RoPS:aan. Tulopuolella on - ehkä - AC Oulun kanssa pelaajasopimuksensa irtisanonut Santeri Viitasaari.

Yksi pukkijoukkueen kiinnostavimmista nimistä on Ville Ylipaavalniemi. Hän on Kolmosessa parin viime kauden aikana paukutellut nelisenkymmentä maalia. Ylipaavalniemi onkin todellinen uhka FC OPA:n puolustukselle - missä tahansa koostumuksessa se pelaakin.

FC Santa Claus on saamassa toimintaansa myös lisää nuorempaa verta, sillä se on solminut farmisopimuksen paikalliskilpailija FC Lynxin kanssa. Santan kaltaiselle toimijalle sopimus on enemmän kuin hyödyllinen linkki päästä kiinni nuorempaan pelaajakaartiin ja taata jatkumoa toiminnalleen. Onhan tuore farmiseura tunnettu enemmän laadukkaasta juniorimyllystään kuin edustustason toiminnastaan.