AC OULU ISÄNNÖI FC OPA:AA

30.1.2009

Yksi talvikauden jännittävimmistä peleistä käydään huomenna, kun FC OPA on kaupungin edustusseuran AC Oulun vieraana Heinäpään palloiluhallissa. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 14:30.

Kumpikin joukkue on päässyt verryttelemään harjoittelun jäykistämiä jäseniä pelikentällä, vaikka AC Oululle huominen kohtaaminen onkin "virallisesti" ensimmäinen. ACO on jo joulukuussa pelannut kaksi testiottelua ja viime lauantai kului seuran harjoitusringin sisäisen pelin merkeissä.

Viikko sitten FC OPA:n uudet kasvot hakivat vielä yhteisiä pelikuvioita ja kaatoivat Kajaanin Hakan niukasti 1-0. Nyt vastus kovenee huomattavasti, sillä AC Oulu tulee otteluun täydellä kokoonpanollaan sekä kolmella testimiehellä. Vain kahden pelaajan - Antti Pehkosen ja Simo Myllymäen - kerrotaan olevan poissa ottelusta.

AC Oulu tulee kentälle kirkkaimpien tähtiensä eli keskikentän dynamon Mika Nurmelan ja brassimaalivahti Dennys Rodriguesin johdolla. Juha Malisen johtama joukkue testannee myös uusia ulkolaisia hyökkääjäehdokkaitaan Frank Jonkea, Sergei Lopadovskia ja Karim Israilobia.

FC OPA pääsee otteluun täydellä ja terveellä ringillään. Harjoituskauden avauksesta poissa olleet Seth Ablade ja Janne Mahlakaarto ovat mukana ottelussa. Ainoa poissaolija on Kim Kaijalainen. Tuoreen sopimuspelaajan Erik Isohookanan peliaika katsotaan erikseen, sillä hän on mukana Oulu Akatemian ottelussa huomenna aamupäivällä.