FC OPA:N KUUTAMOURAKKA

15.12.2016



FC OPA saa jälleen kerran vieraakseen AS Moonin Raahesta. Ottelu pelataan urheilutalolla lauantaina klo 19.00 alkaen.

FC OPA kohtasi viimeksi As Moon vain muutama viikko sitten futsalcupin pelissä. AS Moon vei tuolloin jatkopaikan itselleen. Mutta nyt onkin kyseessä eri peli.

Aikaisemmissa kohtaamisissa kuutamolla ei ole ollut AS Moon vaan pääsääntöisesti kotijoukkue. AS Moon on vienyt tuloksellisesti ottelut, mutta viime aikoina Moonin peli on yskinyt ja se onkin kärsinyt ykkösessä kolme peräkkäistä tappiota. Lisäksi cupin pelissä se menetti ottelun hallinnan ToPV:a vastaan toisella jaksolla vaikka voittikin ottelun niukasti. Käännetäänpä asetelma ja todetaan, että AS Moonin peli on ollut viime viikot kuutamolla.

Siispä FC OPA:lla on varmaankin nyt oiva tilaisuus korjata asemiaan sarjassa. Varsinkin kun takana on viikontakainen voitto MuSa:sta.

Tulevaan otteluun FC OPA on saamassa mukaansa hyvän kokoonpanon. Terveystilanne on kohentunut ja pois ovat vain pitkäaikaispotilaat (Värri, Kuronen). Siinä mielessä valmennustiimillä on ratkaistavanaan ensimmäistä kertaa koko kaudella positiivinen ongelma – ketkä pelaavat ja missä kokoonpanossa. Ainahan positiivisten ongelmien kanssa on mukavampi elää kuin negatiivisten ongelmien kanssa.

AS Moon on ollut aina myös yleisön mieleen ja AS Moonin peleissä yleisömäärä on ollut varsin hyvä. Eiköhän huolehdita taas siitä, että urheilutalolla on tunnelmaa ja huudetaan AS Moon kumoon.

Valtuustoryhmien edustajaksi on lauantaiksi kutsuttu keskustan valtuustoryhmä, jonka edustajana peliin saapuu ennakkotietojen mukaan Matias Ojalehto.