KAUSTINEN HAASTEENA

2.11.2016

Kasutisen liikuntasali odottaa uutta kiihkeää kamppailua
Kasutisen liikuntasali odottaa uutta kiihkeää kamppailua

FC OPA:n bussi suunnistaa lauantaina Kaustiselle.

Futsalin ykkönen jatkuu lauantaina FC OPA.n osalta Kaustisella, jossa viime kaudella käytiin Monkuloiden vieraana kahteen otteeseen. Vierailut olivat menestyksekkäitä, sillä kummastakin ottelusta voitto otettiin Ouluun. Ensimmäinen cupin peli voitettiin lukemin 2-1 ja toinen karsintaottelu voitettiin lukemin 4-2. Katkerampi muistikuva on sitten Oulusta, jossa Monkulat voitti lukemin 6-4.

Aikaisemmat ottelut ovat siis päättyneet FC OPA:lle 2-1 maalieron ollessa 10-9. Tällä historialla ei tosin ole mitään tekemistä tulevan ottelun kanssa, mutta mielikuvien avulla voi jotain saada aikaan. Ehkä parasta on kuitenkin unohtaa vanhat tiukat ottelut ja keskittyä pelkästään tulevaan.

Monkulat on aloittanut kautensa väkevästi ja saalistanut otteluistaan MuSa:a ja JoSePa:a vastaan kuusi pistettä. FC OPA taas on puolestaan pelannut jo kolme ottelua mutta pistetili on edelleen avaamatta.

Ottelussa on siis panosta yllin kyllin kummallekin joukkueelle. FC OPA on jatkanut harjoittelua hyvällä sykkeellä ja on valmis kohtaamiseen.

Joukkueen kapteeni Juho Sipilä oli määrätietoinen tulevan pelin suhteen: "Vain voitto kelpaa. Joukkue on pelannut nyt sarjan kärjessä olevia joukkueita vastaan tasaisia ja hyviä pelejä ilman pisteitä. Nyt linja muutetaan. Pisteet otetaan Ouluun."

Valmentaja Heikki Viia oli kovin lyhytsanainen tulevast ottelusta, mutta päällimmäisenä ajatuksena hänellä oli revanssi. Sen verran kitkerä kevään ottelun viimenen minuutti näyttää olleen, että se tuo lisää energiaa joukkueeseen. Toinen asia, joka valmentajalla oli mielessään, oli into nähdä miten kahden viikon harjoittelujakso on kehittänyt joukkueen peliä. 

Kaikille asiasta kiinnostuneille asia paljastuu lauantaina klo 15.00 Kaustisen liikuntahallilla. OPA:n kannattajat pääsevät mukaan joukkueen linja-autoon 20 €:n hinnalla (käteinen). Hinta sisältää ruokailun joukkueen mukana. Ennakkoilmoittautumista ei edellytetä. Nopeimmat pääsevät mukaan linja-autoon, joka lähtee Oulun urheilutalolta klo 10.30.