RUNKOSARJAN VIIMENEN TAISTO
28.2.2016
FC OPA kävi hakemassa pisteet helpossa pelissä Santa Clausilta. Ottelun asetelma oli selvä: FC OPA on sarjan ykkönen ja Santa Claus viimeinen. Niinpä FC OPA:n valmentaja Pauli Leviäkangas laittoi ottelun tavoitteeksi kaksi asiaa. Ensimmäinen oli ettei kukaan loukkaa itseään. Toinen oli lupa tai vaatimus: Pitäkää hauskaa. Ottelussa nähtiin muutama hieno sommitelma, 18 maalia ja iloisia ilmeitä puolin jos toisin. FC OPA vei ottelun tuloksella 11-7 (7-2). Oikeastaan paljon muuta kerrottavaa siitä ei olekaan. Jaa tai kerrotaan nyt kuitenkin, että sekä Juho Sipilä että Aleksi Paltamaa avasivat tämän kauden maalitilinsä. Ja että Jere Tapio oli ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen pelissä tolppien välissä. Ja että Juhani Strid teki päällä maalin. Ja että kotijoukkueella ei ollut yhtään palloa mukana vaan peli pelatiin FC OPA:n pallolla. Ja että alunperin toimitsijana ollut Santa Clausin Juha Eteläinen halusi välttämättä päästä peliin mukaan ja pelaamaan Jeferson Piresiä vastaan. Toiselle puoliajalle tuli uudet toimitsijat ja Eteläinen sai toteuttaa haaveensa. TILASTOT Su 28.2.2015 Keltakankaan liikuntasali, Rovaniemi, kakkonen 05.51 0-1 Niko Junkkari (Juho Sipilä) Erotuomarit: Mika-Matti Koponen, Aleksi Palolahti KOKOONPANO Hilli Pasi (vmv)
|