LAUANTAIN KRUUNUNA VOITTO KAJAANISTA

23.1.2016

FC OPA:n joukkueet olivat kaikki tositoimissa lauantaina. Päivän kruunasi edustusjoukkueen voitto KajHa:sta.

Edustusjoukkueen peli KajHa:a vastaan alkoi tasaisissa merkeissä. KajHa prässäsi ylhäältä ja juoksi paljon. Oman mausteensa soppaan toivat uudet tuttavuudet futsal-parketeilla Gracianno Ozeais ja Quincy Osei. Miesten meriitit ovat jalkapallosta, mutta kovuutta ja kokoa he toivat keltapaitaiseen ryhmään.

Maalipaikkoja loi totutusti FC OPA enemmän kuin vierailijansa mutta niin vain KajHa pääsi johtoon kun viitisen minuuttia oli pelattu. Aleksi Fominin laukaus Pasi Hillin torjunnan jälkeen upposi verkkoihin.

Jotenkin tämä on niin tuttua. Aina pitää antaa se ensimminen maali vieraille. Tasoitus tuli kuitenkin kun tusina minuutteja oli pelattu. KajHa oli ollut maalintekoyrityksessä tähän mennessä 8 kertaa kun OPA:n 16 yritys toi tuloksen. Mikko Suomela syötti ja Sakari Kiljander päätti itselleen pitkän eli kahden ottelun maalittoman putken tekemällä varmasti tilanteeksi 1-1.

Tämän jälkeen ote siirtyi entistä enemmän OPA:lle ja viimeisen viiden minuutin aikana KajHa:lla oli vain yksi maalintekoyritys.

Puoliajan alkaessa ja yleisön siirtyessä nauttimaan kahvion tarjoiluista oli sellainen kutina, että KajHa ei enää toisella puoliajalla pysy mukana vauhdissa.

Toisella puoliajalla KajHa:n liike ei tyrehtynyt vaan hyytyi ja se joutui pysäyttämään sinistä vyöryä virheellisen ottein. Tätä kuvaa hyvin joukkueen tekemien virheiden määrä, joka nousi huimaavaan kymmeneen. Näistä tulleista neljästä erikoistilanteista OPA onnistui peräti kolmesti. Keltainen korttikin vilahti neljästi.

Muutoinkin peli oli melkoista hurlumheitä kun sinipaidat halusivat kukin vuorollaan kaunistella maalilukemia. Tästä seurasi KajHa:lle useita ylivoimahyökkäyksiä, joista Pasi Hillin loistavilla torjunnoilla FC OPA selvisi ilman takaiskuja.

Joukkueist palkittiin Severi Manninen KajHa:sta ja Mikko Suomela FC OPA:sta. Mikon teholukemat olivat jälleen melkoiset, mutta Pasi Hilli olisi ansainnut myös palkinnon. Niitä ei ilmeisesti ollut varastossa enempää.

VIDEO

TILASTOT

La 23.1.2016 Oulun urheilutalo, Kakkonen
FC OPA - KajHa 11-3 (1-1)

04.42 kelt Quincy Osei
05.04 0-1 Aleksi Fomin
11.58 1-1 Sakari Kiljander (Mikko Suomela)
22.11 2-1 Mikko Suomela (Sami Kuronen)
24.09 3-1 Retu Värri (Sakari Kiljander)

25.13 3-2 Quincy Osei
27.19 4-2 Ilkka Martikainen (Sami Kuronen)
28.12 kelt Aleksi Fomin
29.56 5-2 Mikko Suomela
31.30 kelt Tatu Hoffren
31.30 6-2 Mikko Suomela (10 m)
32.30 7-2 Oma maali
33.36 8-2 Ilkka Martikainen (Hannu Pirinen)
34.54 9-2 Sakari Kiljander (10 m)
37.39 10-2 Mikko Suomela (10 m)
38.37 kelt Niko Junkkari

38.51 10-3 Severi Manninen (Tommi Lukkari)
39.13 kelt Graziano Ozeais
39.44 11-3 Sami Kuronen (Hannu Pirinen)

Yleisöä 45
Erotuomarit Kari Myllyoja, Tuukka Rahikainen

KOKOONPANO

Hilli Pasi (mv)
Junkkari Niko kelt
Kauppinen Kim
Kiljander Sakari (c) 2+1
Kuronen Sami 1+2
Martikainen Ilkka 2+0
Pirinen Hannu 0+2
Sipilä Juho
Soronen Juha
Suomela Mikko 4+1
Värri Retu 1+0