HARJOITUSPELIKALENTERIT TÄYDENTYIVÄT

18.12.2008

FC OPA:n molempien joukkueiden osalta harjoitusottelukalenterit ovat nyt piirua vaille valmiit. Vain reservijoukkue MetroStars odottaa Heinäpään tekonurmen pelivuorojen jakoa, jolloin sen lista mahdollisesti täydentyy viidestä ottelusta kuuteen.

MetroStars kohtaa harjoitusotteluissa ylempisarjalaisista Oulun Tarmon kahdesti ja HauPa:n kerran. Omista kilpakumppaneista vastaan asettuvat Ajax Sarkkiranta ja FC Nets. Harjoitusottelukausi painottuu joukkueen osalta maaliskuuhun.

Sarjaan valmistavana tai valmistavina otteluina toimivat myös Suomen Cupin alkukierrokset, jotka pelataan huhtikuun aikana. Nelosen otteluihin MetroStars lähtenee totuttuun tapaan jo huhtikuun puolivälin jälkeen.

Edustusjoukkueen pelikalenteri täydentyi lopulliseen muotoonsa eilen. Alkuviikosta viimeiseen puuttuvaan otteluun kutsun hyväksyi FC Santa Claus. Huhtikuun alussa kalenterissa ehti vilahtaa yksi perjantaiottelu AC Oulua vastaan, mutta se muuttui turnausosanottoon juuri pääsiäisen alla. AC Oulun järjestämään kilpailuun osallistuvat myös PS Kemi ja TP-47.

Edustusjoukkueen harjoitusottelukalenterista poistuu huhtikuun loppuun kaavailtu peli paikallista Kolmosen joukkuetta vastaan. Palloliitto on aikaistanut Kakkosen alkamista viikolla ja avauspotkut tehdään jo 25.-26. huhtikuuta eli viikkoa ennen vappua.

Helmikuussa pelattavan hyväntekeväisyysturnauksen joukkuemäärä täydentyi yhdellä viiteen, kun AC Oulu ilmoitti osallistuvansa kilpailuun. Mukana ovat nyt ACO:n lisäksi AC Kajaani, FC OPA, OLS ja OPS. Turnaukseen haetaan vielä yhtä joukkuetta joko Ruotsista tai parinsadan kilometrin ympyrän säteellä Oulusta. Jos kuudetta joukkuetta ei saada, pelataan turnaus viime vuotisella otteluohjelmalla viiden joukkueen yksinkertaisena sarjana.