HYVÄNTEKEVÄISYYSTURNAUS ENSI HELMIKUUSSA

6.11.2008

Komea kiertopalkinto voittajien sylissä.
Komea kiertopalkinto voittajien sylissä.

Viime talvena käyntiin saatu FC OPA:n hyväntekeväisyysturnaus Kontti 2008 järjestetään jälleen ensi vuonna. Turnausviikonlopuksi on varmistunut la 7. - su 8. helmikuuta, joka on viikkoa myöhäisempi aika kuin viimeksi. Pelipaikkana toimii edelleen Heinäpään palloiluhalli.

Turnauksen päätähtäimenä on voittajalle luovutettava rahapalkinto, jota on kasvatettu viidenneksellä ja on nyt 1200€. Tästä summasta voittajajoukkue luovuttaa puolet haluamaansa hyväntekeväisyys-
kohteeseen. Lisäksi voittajalle on luvassa komea kiertopalkinto ja turnauksessa jaetaan myös tukku muita hyviä palkintoja.

Viime vuonna turnaukseen osallistui viisi oululaisseuraa. FC OPA voitti tarjolla olleen 1000€:n shekin ja lahjoitti siitä puolet kirkon yhteisvastuukeräykselle. Muista osanottajista AC Oulu oli toinen, turnauksen valopilkku ja yllättäjä Oulun Tarmo kolmas sekä OPS neljäs ja OLS viides.

Seuraavaan turnaukseen otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 6-8 joukkuetta. FC OPA:n lisäksi naapuriseura OPS ehti salamavauhtia oman ilmoittautumisensa jo lähettää, joten paikkoja on auki vielä 4-6.

Turnauksen osanottajien suhteen FC OPA:lla on kolme erillistä tavoitetta. Pyrkimyksenä on saada kaikki Kakkosen tasolta mutta mielellään pari osanottajaa myös ylempääkin. Lisäksi tavoitteena on saada 1-2 joukkuetta  muualta kuin Oulusta. Katselussa on myös yksi pohjoisruotsalainen osanottaja.

Turnauksen pelitapa ratkeaa, kun osallistuvien joukkueiden määrä selviää. Voimakas pyrkimys kuitenkin on, että turnauksessa päästäisiin parilliseen joukkuemäärään, milloin paremmuus on helppo ratkaista sijoitusotteluissa eikä sarjataulukon perusteella.

Ennen uusien turnaussivujen valmistumista kannattaa käydä muistelemassa viime vuoden tapahtumia alla olevan lisätietolinkin kautta.



Lisätietoja: /hyvantekevaisyysturnaus/