FC OPA on reilun parin vuoden tauon jälkeen lähdössä talveksi myös futsalin piirisarjoihin. Aloite paluusta lajiin tuli pelaajistolta, joka myös hoitaa joukkueen valmennuksen ja muun taustatyön. Valmentajana toimii Mikko Rantala.
Lopullisen joukkueen kokoaminen on vielä kesken, mutta lähestulkoon kaikki pelaajat tulevat olemaan MetroStarsin riveistä. Valmis kokoonpano sisältänee noin tusinan verran pelimiehiä.
Joukkue tulee esiintymään piirisarjassa MetroStarsin nimellä, joten spekulatiivisen sarjanousun tapahtuessa on teoriassa olemassa mahdollisuus, että kaudella 2009-10 FC OPA:n kakkosjoukkue pelaisi futsalia korkeammalla sarjatasolla kuin edustusjoukkue.
Edellisen kerran seura pelasi lajia kahdella joukkueella kaudella 2005-06, jolloin sarjatasona oli Nelonen. Kokemukset jäivät silloin valjuiksi, sillä kumpikin joukkue - ykkösryhmä FC OPA ja kakkosryhmä FC RaPa - jäivät maalierolla ulos nousutaistoista.
Huonoin maku jäi suuhun kauden päättäneestä alemman jatkosarjan turnauksesta. Samalle päivälle sattui jääkiekon olympiafinaali, jota joukkueet karkasivat katsomaan kesken turnauksen. Pelaamatta jäi kaksi alkulohkojen peliä sekä kaikki kolme sijoitusottelua.
Loistavien maalierojen turvin FC OPA:n joukkueet olisivat pelanneet keskenään Nelosen sijoista 5-6. Myöhemmin hallinnollisella päätöksellä molemmille tarjottiin paikkaa Kolmosesta, mutta seura päätti luopua lajista kokonaan.
Tällä kaudella sarjatasona on todennäköisesti Viitonen. Tähän mennessä uusia joukkueita, joista sarjatason muodostamista kaavaillaan, on ilmoittautunut mukaan kuusi. MetroStarsin lisäksi kaavakkeen ovat piirille lähettäneet AC Kasikuus, Ajax Sarkkiranta/2, FC Raahe, KiiRi LaFK ja Uleåborgs IFK.
|