KINGS JA FC OPA JÄIVÄT MAALEITTA

30.8.2008

Juho Sassi pääsi vaihteeksi kokeilemaan Kakkosen vauhtia.
Juho Sassi pääsi vaihteeksi kokeilemaan Kakkosen vauhtia.
Päätöntä palloilua.
Päätöntä palloilua.
Toni Kuusirati pelasi kymppipaikalla onnistuneen pelin.
Toni Kuusirati pelasi kymppipaikalla onnistuneen pelin.
Vetovinkkejä?
Vetovinkkejä?

Sarjapaikastaan taisteleva Kings Kuopio ja FC OPA nuhjasivat maalittoman tasapelin Magnum Areenan komeissa puitteissa. Illan kolea ja välillä sateinen sää kuvasti pelitapahtumia hyvin: harmaata.

Suurinta viihdettä kuopiolaisyleisölle tarjosi kotijoukkueen penkki, joka jaksoi kritisoida tuomarikolmikon päätöksiä kovaan ääneen.

Juuasta kotoisin olevan Ville Nevalaisen johtama trio sai kuulla melko rajuakin tekstiä ennen kuin reilun puolen tunnin kohdalla kuppi läikkyi yli ja Kingsin valmentaja Kai Rönkkö lähti katsomon puolelle. Ensimmäinen puoliaika olikin melko värikäs torikokouksineen, mutta meno rauhoittui huomattavasti Rönkön suihkukomennuksen jälkeen.

Ensimmäisen varsinaisen kalabaliikin aiheutti Kingsin maalivahdin ulosajo, joka tuomittiin kädellä peluusta alueen ulkopuolella.

Juho Kauppinen lähti miettimään tekosiaan Sergiy Shakhovin ja Olajide Williamsin läpiajon jälkeen. Kauppinen ajautui vastaantulossa alueen ulkopuolelle ja otti pallon rinnalla alas. Siinä vaiheessa peliväline osui myös maalivahtia käteen. Proput paloivat sekä punaisesta kortista että epäillystä paitsiosta, jota koskaan ei liputettu.

Kingsin valmennuksen piirilevyt sylttäsivät viimeistään Marko Siltasen törmäiltyä Janne Kauppilan kanssa juuri avustavan erotuomarin silmien edessä. Siltanen haki lukua kentän pinnasta ja siitä seuranneesta sananvaihdosta Rönkkö lähti hakemaan taktiikkakuvioita pukuhuoneen puolelta.

Koko ottelun anti on helppo tiivistää lyhyeen. Kings Kuopio taisteli urhoollisesti vajaallakin, mutta FC OPA:n esitys oli laiskanlainen ja joukkueella oli käynnistysvaikeuksia. Koko peli oli tapahtumiltaan aika köyhä ja nuhjaaminen lienee lähinnä totuutta kuvaava termi.

FC OPA:n peli kulki keskikentällä mallikkaasti ja oululaiset pitivät enemmän palloa hallussaan, mutta meno tyssäsi Kingsin puolustusmuuriin. Parhaimmille paikoille pääsivät Shakhov, Olajide Williams ja Jori Miettinen, joka korvasi viimeisellä vajaalla kymmenminuuttisella Williamsin kärjessä.

"Riittävästi oli paikkoja ja ulosajon jälkeen peli meni vaikeaksi", kommentoi FC OPA:n päävalmentaja Jyrki Kylmälä.

"Pystyimme pyörittämään peliä 16:n rajalle saakka, mutta viimeisellä hyökkäyskolmanneksella terävyys puuttui."

Kylmälä oli tyytyväinen pelinrakenteluun ja puolustuspelaamiseen, mutta tämäkin ottelu peilasi hyvin koko kauden ongelmia.

"Tähän pelityyliin ei ole oikeanlaista kärkimiestä löytynyt."

Ensimmäisen ottelun edustusjoukkueen riveissä pelannut Jori Miettinen sai päävalmentajan raottamaan sanaista arkkuaan.

"Varmasti oli jännitystä ilmassa. Se viimeinen veto: metri jompaan kumpaan suuntaan tai vähän korkeutta alle ja nuori poika olisi ratkaissut pelin meille."

Sarjataulukossa tasapeli tiesi Kings Kuopiolle jäämistä ainakin viikoksi viivan alle. Tällä hetkellä sarjapaikastaan taistelevat tiiviimmin Kingsin lisäksi OLS ja JBK. Tilanne on tiivis putoamisviivan molemmin puolin, sillä kaiken kaikkiaan kuusi joukkuetta on yhdeksän pisteen sisällä.

FC OPA nousi taas vaihteeksi FC YPA:n ohi viidennelle tilalle. Matkaa neljäntenä olevaan GBK:hon on seitsemän pistettä, mikä sai Kylmälän heittämään haasteen joukkueelleen.

"Loppukauden tavoite voisi olla poimia vähintään yksi yläpuoleltamme. Siis neljän sakkiin yritetään", Kylmälä mietiskeli.

Tavoitteen seuraava etappi on ensi sunnuntaina, kun Castreniin saapuu Norrvalla FF. Edellinen kohtaaminen Oravaisissa päättyi NFF:n voittoon 2-1.

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 La 30.08.2008, Magnum Areena
 Kakkonen, Lohko C

Kings Kuopio - FC OPA 0-0 (0-0)
Erotuomari: Ville Nevalainen  

 FC OPA 

Avauskokoonpano Vaihdot
ARINZE Alex
HUOVINEN Juha-Matti
ISOKANGAS Mikko
JIBRIN Augustine
KAIJALAINEN Kim
KAUPPILA Janne -68
KUUSIRATI Toni
LINDGREN Ville
PERVOV Denys (mv)
SHAKHOV Sergiy
WILLIAMS Olajide -85
Vaihtopelaajat
MIETTINEN Jori +85
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv)  
SASSI Juho +68
YRJÖNHEIKKI Janne

PALKINNOT

Veikkaus
1 (3p) Esa-Pekka Vartiainen    Kings Kuopio
X (2p) Olajide Williams FC OPA
2 (1p) Tomi Airaksinen Kings Kuopio
Parhaat
Kings Kuopio Esa-Pekka Vartiainen
FC OPA Olajide Williams