METRO JAUHOI TEHOTTOMASTI

27.8.2008

Seniorit kentällä.
Seniorit kentällä.
Mikko Mäkäräinen ja Jari Heikkilä ihailevat Jesse Kuuselan potkutekniikkaa.
Mikko Mäkäräinen ja Jari Heikkilä ihailevat Jesse Kuuselan potkutekniikkaa.
Joonas Sohlo, laatua illasta toiseen.
Joonas Sohlo, laatua illasta toiseen.
Markus Alajoen maalijyvä alkaa olla kohdallaan.
Markus Alajoen maalijyvä alkaa olla kohdallaan.

MetroStars söi pakkopullan kylmenevässä Heinäpään keskiviikkoillassa ja kaatoi sarjapaikastaan taistelevan FC RAI:n maalein 3-1 (2-0). Voitto tukevoitti otetta lohkon nelossijasta.

Kolme pistettä ja takuuvarmasti yli 70:n yltänyt pallonhallintaprosentti olivat plussaa MetroStarsin joukkueelle. Miinuspuolella oli yksi mutta sitäkin vahvempi tekijä: tehotonta, tehotonta ja vielä kerran tehotonta.

Paikkoja riitti, mutta suhteellisen verkkaisessa matsissa sihti ei ollut kohdallaan. Onneksi vastustaja oli sen verran alakynnessä, että se ei juurikaan maalipaikoilla mässäillyt, sillä päällekkäisten kiireiden vuoksi tauolla maaliin jouduttiin Mikko Mäkäräisen tilalle heittämään kenttäpelaaja Janne Myllylä.

Ottelussa nähtiin myös niinkin harvinainen tilanne, että FC RAI:lla ei käytännössä ollut yhtään oikeaa maalipaikkaa mutta niin vain se pääsi yhdellä osumalla maalitiliään kaunistamaan.

Tilanne lähti Teemu Kärenlammen huono-onnisesta poikittaissyötöstä suoraan RAI:n Kimmo Pitkäsen jalkaan. Sekava tuokio päättyi Kärenlammen kannalta mustaan hetkeen eli omaan maaliin. Paikalla oli kolme sinipaitaa ja lähistöllä yksi valkopaitainen.

MetroStars hankki itselleen turvallisen tuntuisen johdon jo ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäinen osuma oli komean näköinen. Jaakko Kovalainen nousi laidaltaan ja laukoi. Pallo osui tolppaan ja kimmokkeen puski sisään Timo Heikkilä.

Toisessa maalissa kunnostautui Joonas Sohlo, jonka komea paristakympistä ammuttu vapaapotku löysi kierteisenä tiensä FC RAI:n verkkoon. Sohlo pääsi myös syöttötilastoihin antamalla ratkaisevan passin MetroStarsin kolmanteen maaliin.

"Kolme pistettä tyydyttää, mutta yleisesti ottaen peleissä pitää tehdä enemmän töitä. Meidän täytyy alkaa käyttää hyväksemme kaikki maalipaikat", analysoi pelaajavalmentaja Emmanuel Etchu.

MetroStars otti voitollaan siis tukevan otteen Nelosen Oulun lohkon nelossijasta. Matkaa viidentenä olevaan Ajaxiin on viisi pistettä ja neljännellä sijalla majailevan, kolme pistettä edellä olevan FC Kurenpoikien perä jo näkyy. 

Noustakseen pykälän ylös päin MetroStars tarvitsee kuitenkin neljä pistettä. Sarjassa keskinäiset ottelut ratkaisevat, joten FC Kurenpojat on tässä vertailussa parempi yhdellä voitolla ja tasapelillä.

Seuraava tilaisuus tilastojen kaunisteluun on perjantaina, jolloin härkäviikko päättyy Oulun Reippaan isännöimään otteluun. Sen jälkeen sarjassa on jäljellä kaksi ottelua. 

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 Ke 27.08.2008, Heinäpään tn
 Nelonen, Oulun lohko

MetroStars - FC RAI 3-1 (2-0)
23. 1-0 Timo Heikkilä
37. 2-0 Joonas Sohlo
50. 3-0 Markus Alajoki
63. 3-1 oma maali
Yleisöä: 15
Erotuomari: Tuomas Hartikainen

 MetroStars

Avauskokoonpano Vaihdot
AILISTO Jussi -46
GÜR Serdar -23 +68
HEIKKILÄ Jari
HEIKKILÄ Timo -68
KOVALAINEN Jaakko -72
KUUSELA Jesse -46 +72
KÄRENLAMPI Teemu
MIETTINEN Jori -46 +81
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv)   -46
RANTALA Mikko -46 +75
SOHLO Joonas -80
Vaihtopelaajat
ALAJOKI Markus +46 -81
ETCHU Emmanuel +46
KAUPPINEN Joonas +46
KÄSMÄ Arto +23 -68 +80
MYLLYLÄ Janne ("mv") +46
SARGESON Casey +68
VAATTOVAARA Joonas +46 -75