METROSTARS PÄÄSEE HEINÄPÄÄHÄN

26.8.2008

MetroStarsin huominen kotiottelu on siirretty Raatin hiekalta pelattavaksi Heinäpään tekonurmella. Samalla ottelun alkamisaika lykkääntyy puolella tunnilla aina 18:30:aan saakka.

Ottelu FC RAI:ta vastaan on samainen, joka peruuntui lyhyellä varoitusajalla vastustajan pelaajan hääjuhlien aiheuttaman pelaajapulan takia. Yhteistä uutta pelipäivää oli vaikea löytää, mutta myös pelikentän haussa oli omat vaikeutensa. Siksi alkuperäinen paikka oli merkitty Raatin lisäalueeksi.

Kaupungin tekemien järjestelyiden myötä tänään varmistui, että MetroStars saa pelata kotiottelunsa yhdellä kaupungin parhaista kentistä.