METROSTARS PYYTÄÄ TUULTA PURJEISIIN
12.8.2008
MetroStars pelaa tänään Nelosen kärkitaisteluiden kannalta erittäin tärkeän ottelun. Se saa kotikentälleen Heinäpään tekonurmelle vastaansa kempeleläisen Ajax Sarkkirannan, joka on sarjataulukossa pykälän ja pisteen Metroa edellä. Ottelu alkaa klo 19:15. Voittoa vaaditaan, mikäli MetroStars mielii taistella noususta, sillä eroa johtavaan FC Kurenpoikiin on yhdeksän pistettä. Metro on tosin pelannut kaksi peliä vähemmän kuin kärkijoukkue, mutta siltikään tappiota ei kärsi ottaa. MetroStarsin syyskausi on alkanut tyvenessä säässä luoviessa. Neljästä ottelusta on kertynyt yksi voitto, kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Vaikka pelaaminen on sujunut mallikkaasti, on maalinteossa esiintynyt runsaasti tehottomuutta. Kevätkierroksen lähes kolmen tehdyn maalin keskiarvo onkin pudonnut yhteen, millä ei pitkässä juoksussa kovin hyvin pärjää. Mitään isoa viisasten kiveä ei onnistumisiin ole, vaan on vain odotettava sitä yhtä vapauttavaa osumaa, joka toivottavasti avaa kuuluisan ketsuppipullon korkin. Ajax Sarkkiranta on viime aikoina pelannut vähän ailahtelevaisesti. Se on kaatanut syyskierroksella FC RAI/2:n ja tasasi viimeksi pisteet PaTe:n kanssa. Näiden otteluiden välissä FC Nets ryöpytti kempeleläisiä 4-0. Ajaxin ja Metron edellinen kohtaaminen Kempeleessä päättyi vierasvoittoon 4-1.
|