METROSTARS JA SPARTAK KOHTAAVAT TAAS

23.7.2008

MetroStars ja Kajaanin Spartak selvittelevät keskinäisiä välejään jo toisen kerran neljän päivän sisällä. Tänään on vuorossa Oulun kohtaaminen, joka piti pelata jo toukokuun alkupuolella mutta peruuntui kajaanilaisten linja-autonkuljettajan äkillisen sairastumisen vuoksi.

Sittemmin piirin kilpailuvaliokunta määräsi ottelun uudelleen pelattavaksi ja pelipäiväksi sovittiin tämä keskiviikko. Ottelu pelataan Castrenissa FC OPA:n edustusjoukkueelta ylijääneellä harjoitusvuorolla, joten alkamisaikakin on tavallista poikkeava klo 19:45.

Nelosen tilanne on kutkuttava. Vielä eilisiltaan saakka kärjessä oli kolme joukkuetta tasapistein, mutta OuJK ja FC Nets ottivat kolmen pisteen kaulan voitettuaan omat kamppailunsa. MetroStarsilla onkin tiukka paikka, jotta se pysyy nousutaistossa mukana.

Sarjapisteiden lisäksi haarukkaan voi noukkia uuden ennätyksen, sillä tähän asti MetroStars on voittanut neljä ottelua perätysten. Viides voitto sysäisi viime kautisen neljän peräkkäisen voiton ennätyksen kokonaan historiaan. Keväällä tehtyyn kuuden peräkkäisen tappiottoman ottelun sarjaan on vielä matkaa.

MetroStars pyrkii tänäiseen otteluun melko samalla kokoonpanolla kuin Kajaanissakin. Pakolliset poissaolot ovat Juho Mikkonen, jonka nilkat eivät vieläkään tahdo kestää pelaamista, ja Janne Myllylä, jolle tehtiin Kajaanissa polvella tylysti puujalka.

Paluupostissa tulee ainakin neljä lisänimeä. Teemu Kärenlammen ja Jussi Ailiston lisäksi Markus Alajoki on ensimmäistä kertaa nimilistalla armeijasta kotiutumisen jälkeen.

Kokonaan uutena nimenä on mukana 17-vuotias Jori Miettinen, joka vaihtoi OLS A:n MetroStarsiin runsaamman peliajan toivossa. Miettinen on pääasiassa laitalinkki, joita MetroStars yllättäen kaipaakin kokoonpanoon. Henri Karppisen loukkaantumisen, Teemu Kähkösen Helsinkiin muuton ja Mikko Rantalan pitkän idänmatkan myötä laitureista on tullut yllättävän huutava pula.

Keskiviikon jälkeen pelit jatkuvat ensi perjantaina, jolloin MetroStars on lupautunut sparraamaan Oulun Tarmosta kesämehut syyskuntoon. Epävirallinen harjoitusottelu, joka jää merkkaamatta ottelukalenteriin, pelataan n. 18:30 alkaen ja n. 2x35-40 min mittaisena.