ULOSAJOT SEKOITTIVAT PELIN

6.7.2008

Mika Koski on ajautunut paitsioon.
Mika Koski on ajautunut paitsioon.
Alex Arinze ja Janne Yrjönheikki GBK-pelaajan kimpussa.
Alex Arinze ja Janne Yrjönheikki GBK-pelaajan kimpussa.
 Papa Niang jäi GBK-valmennuksen mieleen.
Papa Niang jäi GBK-valmennuksen mieleen.
Kalle Väisänen loukkaantui Kokkolassa.
Kalle Väisänen loukkaantui Kokkolassa.

Erotuomarin tekemiset jäivät päällimmäiseksi mieleen, kun FC OPA ja GBK pelasivat muuten viihdyttävää jalkapallo-ottelua Kokkolassa. Kotiyleisön riemuksi GBK piti sarjapisteet maalein 2-0 (0-0).

Vaikka molemmilla joukkueilla oli tukuittain hyviä maalitilanteita, leijui pitkään Kokkolan Keskuskentän päällä vahva maalittoman tasapelin katku. GBK:n Teemu Parpala ja virkaveli toisessa päässä, FC OPA:n Denys Pervov pelasivat vahvaa peliä maaleillaan, joten viimeistään he pystyivät pitämään kaksi maalipörssin kärkinimeä kurissa.

Rumat otteet astuivat peliin jo varhain ensimmäisen puoliajan alussa, kun Kalle Väisästä tultiin takaa voimalla sukille. Tuloksena oli Väisäsen osalta pelin päättyminen jo 19 minuutin kohdalla ja pelin jälkeen iskun kohteeksi joutuneesta jalasta ihailtiin jättimäistä turvotusta.

Väisäsen taklauksesta kortti ei sen sijaan noussut, vaan pian nousivat muut. Ottelun lopullisesti ratkaisi Augustine Jibrinin saama naurettava ulosajo. Se tuomittiin, kun Jibrin kamppaili tasapäin vastustajan hyökkääjän kanssa pääpallosta. Raitapaita oli heikompi, kaatui ja osasi sopivasti pidellä päätään.

Ottelun erotuomari meni Oscarin arvoisessa suorituksessa täysin halpaan ja päätti nostaa punaisen kortin. Jopa suurin osa GBK:n kotiyleisöstä päästi melkoisen hörönaurun nähtyään tapahtuneen. Oikeudenjakajan lopullinen väite oli, että Jibrin olisi iskenyt kyynärpäällä vastustajaa kasvoihin.

Ulosajosta tuomitusta vapaapotkusta GBK teki ottelun voittomaalin, jonka viimeistelijä oli Kristoffer Ainasoja. Hän oli tullut kentälle vain vajaa kymmenen minuuttia aikaisemmin. Avausmaalin jälkeen FC OPA:n peli sekosi kokonaan ja vain neljä minuuttia myöhemmin Mikael Muurimäki käytti hyväkseen Alex Arinzen epäonnistuneen syötönkatkon ja karkasi viimeistelemään loppulukemat.

Kuin pisteeksi i:n päälle myös Ollo ajettiin kentältä kahdella keltaisella kortilla. Ensimmäinen tuli suunsoitosta sanasodasta GBK:n pelaajan kanssa. Toisen kortin Ollo sai pelaajan version mukaan noustuaan kaksinkamppailutilanteen jälkeen maasta ja käytettyään vastustajan vartaloa tukena ylösnousuun. Tämä tulkittiin ilmeisesti lyömiseksi.

Ennen ulosajoja FC OPA:n peli kulki hyvin. Molempien puoliaikojen alut olivat vaikeita, mutta varsinkin ensimmäisellä puoliajalla FC OPA oli vahvasti niskan päällä. Hyviä maalipaikkoja oli kummallakin joukkueella, joten koleassa ilmassa värjötellyt kokkolalaisyleisö sai jotain lämmikettä pelikentän suunnalta.

FC OPA:n parhaana palkittu Papa Niang oli GBK:n pelaajistolle erittäin tuskallinen pidettävä. Sen myönsi myös kokkolalaisluotsi Mats-Erik Käld.

"Loistoyksilö. Mies pelaa aivan väärässä sarjassa."

Sen sijaan Jibrinin ulosajosta Käld esitti varovaisen eriävän mielipiteensä yleisöän ja vastustajaan verrattuna.

"En voi sanoa, että erotuomarin ratkaisu olisi ollut väärä. Ottelussa olisi pitänyt tulla enemmänkin varoituksia."

Myös FC OPA:n valmentaja Jyrki Kylmälä olisi halunnut kortteja, mutta päinvastaiseen osoitteeseen kuin virkaveljensä Käld.

"Väisänen vedettiin törkeästi vaihtokuntoon. Myös Shakhovia päin tultiin edestä. Onneksi pallo oli vähän välissä, muuten olisivat kintut menneet poikki."

Kylmälä löysi ulosajojen lisäksi tappioon yhden selkeän syyn. Mikään uusi se ei ollut.

"Meillä oli 5-6 loistavaa maalintekopaikkaa per puoliaika ja vastustajan maalivahti palkitaan ottelun parhaana. Mistä se kertoo?"

"Sen verran hyvää peliä pelasimme, että mitään en tekisi toisin", Kylmälä vakuutteli haastattelutuokion päätteeksi.

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 Su 6.7.2008, Keskuskenttä
 Kakkonen, Lohko C

GBK - FC OPA 2-0 (0-0)
75. 1-0 Kristoffer Ainasoja
79. 2-0 Mikael Muurimäki
Erotuomari: Christoffer Sund    

 FC OPA

Avauskokoonpano Vaihdot
ARINZE Alex -85
HUOVINEN Juha-Matti    
JIBRIN Augustine pun 74
KUUSIRATI Toni
LINDGREN Ville
N´DOUMBA Patrice Ollo pun 84
NIANG Papa
PERVOV Denys (mv)
SHAKHOV Sergii
VÄISÄNEN Kalle -27
YRJÖNHEIKKI Janne -85
Vaihtopelaajat
HYVÄRINEN Sami +85
ISOKANGAS Mikko +85
KOSKI Mika +27
MÄKÄRÄINEN Mikko (mv)
SASSI Juho

PALKINNOT

Veikkaus
1 (3p) Mattias Ainasoja    GBK
X (2p) Teemu Parpala GBK
2 (1p) Papa Niang FC OPA
Parhaat
GBK     Teemu Parpala
Björn-Erik Sundqvist
FC OPA        Papa Niang
Denys Pervov