SARJA-AVAUS BÄSTA TITTAREN TAHTIIN

3.5.2008

FC OPA:n kausi uudella sarjatasolla alkaa tänään. Ensimmäinen ottelu on kotikentällä Castrenissa vaasalaista FC Kiistoa vastaan. Alkuvihellys puhalletaan klo 13 poikkeuksellisen aikaisin, koska vielä illalla kentällä pelataan Ykkösen ottelu AC Oulu - VIFK.

FC OPA lähtee pistejahtiin osittain siipirikkoisena. Pisinpään potee polven tähystyksestä toipuva Kim Kaijalainen, jonka debyytti uuden seuransa paidassa venyy pitkälle kesään. Myös Joni Kauppila on poissa nilkkavamman vuoksi.

Laastarimiehiä riittää vaihtopenkillekin. Ollo, Juha-Matti Huovinen ja Mika Koski istuvat penkille keskenkuntoisina toipilaina. Poissaolijoita tuuraamassa on kolme pelaajaa: Kakkosmaalivahtina FC OPA:n mukana harjoitellut Rick Hofkamp sekä reserveistä kehiin nostetut Teemu Kähkönen ja Teemu Kärenlampi.

Avausottelun vastustaja FC Kiisto kuuluu Kakkosen kestokaartiin ja on pelannut pitkään pääasiassa sarjan ylemmässä kastissa. Lähimmäksi nousua se pääsi 2005, jolloin VIFK vei ykkössijan ennen Kiistoa. Tällä kaudella joukkue ei ehkä kuulu aivan pääsuosikkeihin, mutta on sarjan mustia hevosia ja osoitti yllätysvalmiutensa voittamalla Kings Kuopion viime viikonlopun varaslähdössä.

Oululaisesta näkökulmasta FC Kiiston joukkueessa ei montaa tuttua nimeä ole. Kokeneimpaan kaartiin kuuluu maalivahti Peter Kauppi, joka parhaimmillaan voi pitää torjunnoillaan yksin joukkuetta pystyssä. Sen sai kokea mm. OLS yrittäessään nousta Ykköseen syksyllä 1999. FC Kiiston maalinsylkijöihin kuuluu Matti Lampi, joka on tehnyt kahden viime kauden aikana 26 täysosumaa joukkueelleen.

Bästa Tittare vieraana ottelussa

Sarja-avaus viedään läpi tällä kertaa ilman isompia seremonioita. Päivän erikoisvieras on penkkiurheiluseura Bästa Tittaren ydinjoukko, joka on FC OPA:n vieraana. Osa heistä toimii myös ottelun palkintoraadissa valiten sekä Veikkauksen mitalien saajat että otteluisännän palkitut.

Bästa Tittare on joukko urheiluhenkisiä miehiä, jotka jokunen vuosi sitten kesken jääkiekko-ottelun päättivät lähteä joukolla tutkailemaan lätkämeininkiä pienemmän lahden takana eli Ruotsissa. Syntyi siis penkkiurheiluseura Bästa Tittare.

Iloinen miesporukka on tehnyt nyt seuralaulun. FC OPA saa kunnian tehdä sen ensimmäisen julkisen esityksen. Bästa Tittare - Tien päällä taas kajahtaa Castrenin ämyreistä FC OPA - FC Kiisto -ottelun puoliajalla, heti äänimainosten jälkeen.

Kolme lohkoa, joista voittajat nousevat

Kakkonen pelataan viime kaudelta tutulla kaavalla. Sarja on jaettu kolmeen lohkoon, joissa 14 joukkuetta pelaa kaksinkertaisen sarjan. Jokaiselle kertyy siis 26 ottelua ja Suomen Cupin ottelut kilpailuun osallistuville päälle. Jokaisesta lohkosta sarjan voittaja nousee Ykköseen ja kolme huonointa lähtee hakemaan vauhtia Kolmosesta.

C-lohkon muodostavat Pohjois-Suomen, Pohjanmaan ja Savon joukkueet. Eteläisimmillään matka vie Närpiöön ja Kuopioon, pohjoisin piste PS Kemin nousun ja FC Lynxin putoamisen jälkeen on Oulu.

Viime vuotisten tuttujen lisäksi C-lohkossa pelaavat nousijat FC OPA, PK-37, TUS ja VPS-juniorit. Ainoa ylhäältä tullut on satsauksia kilpailutoimintaansa tehnyt GBK. Seinäjokiset vähenivät yhteen, kun TP-Seinäjoki ja Sepsi-78 yhdistivät voimansa.

Sarjan suosikkeihin kuuluvat eittämättä GBK ja myös nousun tavoitteeksi asettanut OPS. FC Kiisto, FC YPA ja Kings Kuopio kantavat mahdollisen mustan hevosen viittaa. Sarjapaikastaan saavat taistella ainakin OLS, PK-37 ja VPS-juniorit.