VIERASOTTELU AVASI PISTETILIN
29.4.2008
Niukkalukuiseksi kutistunut MetroStars vieraili Pattasen hiekkakentällä Raahessa. Taisteluilmeellä liikkeellä ollut ryhmä avasi pistetilin puristettuaan toisen sarjanousijan PaTe:n tasapeliin 1-1 (0-0). Pääosin kentän hallinta oli tasaväkistä, mutta aika ajoin vaaka kallistui MetroStarsin puolelle. Oululaisten kompastuskiveksi muodostui sarja-avauksen tapaan heikko viimeistelyprosentti, sillä paikkoja kyllä riitti enemmän kuin omaksi tarpeeksi. PaTe ei huippuvaarallisia paikkoja päässyt pelaamalla tekemään. Vaarallisimmat tilaisuutensa se rakensi erikoistilanteista, joista mieleenpainuvimmat olivat Ari-Petteri Äijälän volttisivurajaheitot. Omalaatuinen tapa tuotti todella kantavia heittoja, mutta jo parin kerran jälkeen MetroStars oppi ne selvittämään kunnialla läpi. MetroStarsin maalitilin avasi ensimmäistä kertaa joukkueen mukana ollut tummahipiäinen Crispus Kiongo Kanyagia. Hän pääsi heti tauon jälkeen vapaaksi vartijoiltaan ja sijoitti varmasti pallon ohi maalivahdin. Kanyagialla oli jo ensimmäisen puoliajan lopussa lähes samanlainen tilaisuus maalitilin avaamiseen. Johto kesti lähes loppuun saakka, kunnes erotuomari katsoi kulmapotkun yhteydessä Tuomo Iinatin repineen vastustajaa paidasta ja puhalsi pallon pilkulle. MetroStarsia ennenkin kurittanut Pekka Paganus sinetöi tasapelin. Vain yhdeksää minuuttia aikaisemmin Ville Valkamalla oli tuhannen taalan paikka, mutta läpiajon päättänyt nostoyritys meni suoraan PaTe:n maalivahdin syliin. "Saimme sen, minkä halusimmekin eli tasapelin ja sitä myöten pistetilin auki. Roikuimme voitossa niin kauan kiinni, että sen menettäminen vähän harmittaa", keikkapestinsä päättänyt joukkueenjohtaja Raine Pernu totesi. "Todella iso hatunnosto heille, jotka taistelivat ottelun läpi ja terveisiä muille. Tästä on hyvä jatkaa vapun viettoon ja sitten sunnuntaina yritämme ottaa avausvoiton Spartakista." Erityistä kiitosta lähti puolustuslinjaan Olli Orvastolle ja Jari Heikkilälle, jotka pomppivat ottelun läpi reisivamman kanssa. Myös maalintekijä Kanyagia tuskaili vaihdossa ja piteli jääpussia oikean etureiden päällä. Kausi jatkuu aamuvirkuille ensi sunnuntaina, kun klo 12:15 Heinäpään tekonurmella alkavassa ottelussa vastaan asettuu Spartak Kajaanista. Rivit saavat hiukan täydennystä, kun pelaajavalmentaja Emmanuel Etchu ja Mikko Rantala vapautuvat pelikiellosta. Kuvat: (C) 2008, Kari Väre Ti 29.04.2008, Pattanen
|