FC OPA JA FC YPA PÄÄTYIVÄT MAALITTOMAAN

5.4.2008

Henri Karppinen hätyyttelee FC YPA:n maalia.
Henri Karppinen hätyyttelee FC YPA:n maalia.
Alex Arinze esittelee notkeuttaan.
Alex Arinze esittelee notkeuttaan.
Mikko Isokangas pelasi puolustuksessa.
Mikko Isokangas pelasi puolustuksessa.
Sergii Shakhov jäi tänään maaleitta.
Sergii Shakhov jäi tänään maaleitta.

FC OPA ja FC YPA kohtasivat tänään Heinäpään tekonurmella. Kehnoissa olosuhteissa - vesisateessa sekä kylmässä - pelattu ottelu tarjosi vähän hienouksia ja päättyi maalittomaan tasapeliin.

FC OPA joutui lähtemään otteluun siipirikkoisena. Vaihtopenkille oli saaty häthätää kaksi vaihtopelaajaa sekä varamaalivahdiksi Oulussa yksityisasioiden tiimoilta oleva hollantilaisnuorukainen Rick Hofkamp, joka pelasi FC OPA:ssa viime vuoden keväällä.

Ottelusta joutuivat olemaan pois mm. kuumeilusta toipuvat tai kärsivät Kalle Väisänen, Mikko Mäkäräinen, Toni Kuusirati ja Teemu Kähkönen, tyrää poteva Juho Sassi, polvensa tähystyksestä toipuva Kim Kaijalainen ja reisivammainen Janne Kauppila. Pitkä sairastupalaisten jono vain lisääntyi, kun Juha-Matti Huovinen sai tällin liu´uttuaan palloon ottelun toisella puoliajalla.

Pelitapahtumissa vierasjoukkue oli niskan päällä avausjaksolla, mutta tauon jälkeen kenttää hallitsi FC OPA. Varmat maalipaikat olivat kortilla kuin kahvinporot pula-aikaan. FC YPA pääsi avauspuolikkaalla pari kertaa vetämään yli ja kerran pallo kilahti tolppaan, kun maalivahti Sergei Kosov epäonnistui kiinniotossa kesken kulmapotkun.

FC OPA:n paras ja ainoa kunnollinen tilaisuus tehdä maali tuli vajaan puolen tunnin kohdalla. FC YPA:n alakerta siirteli palloa pelaajalta toiselle, kunnes se pääsi topparilta karkuun. Ollo leikkasi väliin ja pääsi läpiajoon, mutta maalivahti tuli vastaan ja hätäinen nosto nousi yli maalin.

Toisella puoliajalla FC YPA ei päässyt tekopaikkoihin. FC OPA:n parhaat paikat tulivat viimeisellä kymmenminuuttisella. Henri Karppinen laittoi nappikeskityksen maalille, jossa kuin varkain itsensä vapaaksi pelannut Joni Kauppila sotkeentui pomppivaan palloon ja menetti avopaikan.

Muutama minuutti ennen loppua Ollo pelasi Karppisen vapaaksi. FC YPA:n puolustaja liukui palloon, joka kimposi takaisin Karppisen jalkaan ja siitä maalin ristikkoon. Tuota lähemmäksi maalintekoa FC OPA ei enää päässyt.

"Tuolla porukalla, jonka saimme jalkeille, esitys oli ihan lupauksia antava. Liukas kenttä ja pallo aiheuttivat pallollisia virheitä, mutta muuten pallollinen peli oli ihan tyydyttävää", FC OPA:n pääpiiskuri Jyrki Kylmälä totesi.

"Rakensimme peliä ja pidimme palloa. Maalipaikoista puuttui kuitenkin määrätietoisuus. Oman pään nolla tietenkin tyydyttää."

"Alamme nähdä, missä tällä hetkellä menemme. Fyysisesti olemme valmiita sarjaan, mutta neljässä viikossa pitäisi porukka saada terveeksi."

Erityisen ilahtunut päävalmentaja oli vähemmän pelanneiden pelaajien kyvystä hypätä vauhdissa olevaan junaan. Keskikentällä nuori Joni Kauppila aiheutti hammassärkyä monen keltapaitaisen suussa ja oli lauantai-iltapäivän ylivoimaisesti paras pelaaja.

FC OPA:n harjoituskauteen kuuluu vielä kolme tai neljä harjoitusottelua. Seuraavaksi vastaan juoksee GBK, jonka jälkeen on vuorossa tuplaviikonloppu RoPS:n ja PK-37:n kera. Sarjan alkua edeltävänä viikonloppuna on vielä olemassa vuoro harjoitusottelua varten, mutta vastustaja on joko seuran reservijoukkue tai jokin Kolmosen ryhmä.

 Kuvat: (C) 2008, Kari Väre

 La 05.04.2008, Heinäpään tekonurmi
 Harjoitusottelu

FC OPA - FC YPA 0-0 (0-0)
Erotuomari: Keijo Siniaalto        

 FC OPA
Avauskokoonpano Vaihdot
ARINZE Alex
EDEIPO Philip -81
HUOVINEN Juha-Matti -57
HYVÄRINEN Sami
ISOKANGAS Mikko
JIBRIN Augustine
KAUPPILA Joni
KOSOV Sergey (mv)
LINDGREN Ville
N´DOUMBA Patrice Ollo
SHAKHOV Sergii
Vaihtopelaajat
HOFKAMP Rick (mv)
KARPPINEN Henri +81
VAINIONPÄÄ Tomi +57