KOKOA PUOLUSTUSLINJAAN

5.3.2008

Mikko Isokangas.
Mikko Isokangas.
Mika Koski.
Mika Koski.
Toni Kuusirati.
Toni Kuusirati.

FC OPA on solminut kolme uutta pelaajasopimusta. Yksi allekirjoittaneista on kokonaan uusi pelaaja, kun FC OPA:n kanssa vuoden mittaisen pestin solmi Mikko Isokangas. Viime vuotisesta joukkueesta keskikenttäpelaaja Toni Kuusirati ja hyökkääjä Mika Koski ovat allekirjoittaneet niin ikään vuoden jatkosopimukset.

OLS:n juniorikoulun kasvatti Mikko Isokangas tulee FC OPA:aan Kolmosessa pelaavasta HauPa:sta. Topparina viihtyvä kookas pelaaja on harjoitellut pitkään FC OPA:n mukana ja on vakuuttanut seurajohdon kyvyillään niin harjoituksissa kuin pelatuissa harjoitusotteluissakin.

Isokangas kuuluu joukkueen seniorikaartiin. Hän täyttää keväällä 28 vuotta. Pelikokemusta on karttunut HauPa:sta viideltä kaudelta (2000-2003, 2007), joista yksi Kakkosessa, kahdelta vuodelta Haparanda FF:ssä Ruotsin alasarjoissa (2004-2005) sekä TP-47:ssä, jossa Isokangas pelasi Ykköstä 16 ottelua.

Virta tuo, virta vie

Pelaajaliikennettä on tapahtunut toiseenkin suuntaan. Puolustuspää kokee isoja menetyksiä, kun kaksi arvokasta kokenutta pelaajaa lyö nappulakengät naulaan. Teemu Kärenlampi ja viime kauden kapteeni Aarne Hautajärvi lopettavat toistaiseksi uransa huipputasolla.

Molempien lopettamisten ykkössyynä ovat perheasiat. Kärenlammen talouteen on vasta syntynyt vauva ja Hautajärvikin keskittyy opiskelu- sekä perheasioiden hoitoon. Hautajärvi on käynyt pitämässä tuntumaa yllä MetroStarsin harjoituksissa ja saatetaan nähdä tositoimissa Nelosen peleissä ensi kesänä.

Viime kauden lopussa FC OPA:n maalia vartioinut turkkilaishollantilainen maalivahti Iskender Aydemir pelaa tällä hetkellä kotimaassaan Rotterdamse Voetball Vereniging Kocatepe -nimisessä seurassa.

Jyväskylässä opintojaan jatkava Olli Rundgren on siirtynyt paikallisen FCJ Blackbirdin miehistöön. Rundgren tuli FC OPA:aan kesken viime kauden, mutta pelit jäivät vähäisiksi polvivamman vuoksi.