OULUSTA KOLME ROVANIEMELLE

7.2.2008

Mykyta Pavlenko ja Aleksandr Kulik lähdössä napapiirille.
Mykyta Pavlenko ja Aleksandr Kulik lähdössä napapiirille.

FC OPA:n mukana harjoitelleita on jälleen matkannut maailmalle. Titi Essomba, Aleksandr Kulik ja Mykyta Pavlenko ovat siirtyneet pelaamaan liigaan nousseeseen Rovaniemen Palloseuraan. Jo viime vuoden puolella Raphael Edereho allekirjoitti sopimuksen VPS:n kanssa.

Rovaniemelle siirtyneet pelaajat esiintyivät viime viikonloppuna Hyväntekeväisyysturnaus Kontti 2008:ssa ja pelasivat onnistuneen turnauksen. Heitä oli tarkkailemassa RoPS:n toimitusjohtaja Jouko Kiistala sekä tuore päävalmentaja Tom Saintfiet, jotka olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja sopimuksen syntyivät nopealla aikataululla.  

Mykyta Pavlenko on pitkä ja raamikas maalivahti. Hän ehti piipahtaa FC OPA:n harjoituksissa puolitoista vuotta sitten, mutta sairastapaus perhepiirissä vei Pavlenkon nopealla aikataululla takaisin kotimaahansa Ukrainaan. Viimeksi hän on pelannut FC Harkovan reservijoukkueessa.

Myös Aleksandr Kulikista RoPS saa ryhmäänsä pitkää runkoa ja pääpelivoimaa. Topparina esiintyvä virolainen on kolmenkympin ohittanut kokenut pelimies, jonka meriittilistaan kuuluu mm. nippu euro-otteluita. Kulik on pelannut Viron pääsarjaa FC Florassa ja JK Trans Narvassa, joka on hänen edellinen seuransa.

Titi Essomba on oululaisille kahdelta viime kaudelta tuttu pelaaja AC Oulun riveistä. Oikeaa laitaa pelannut kamerunilainen sai alleen onnistuneen pelikauden liigassa. Hänet valittiin mm. IS Veikkaajan toimesta kerran viikon pelaajaksi.