FC OPA OLI TYLY ISÄNTÄ

3.2.2008


Runsaslukuinen yleisö seurasi jalkapalloa läpi viikonlopun.
Runsaslukuinen yleisö seurasi jalkapalloa läpi viikonlopun.

Hyväntekeväisyysturnaus Kontti 2008 saatiin päätökseen tänään. FC OPA ei vieraskoreutta harrastanut, vaan avasi uuden perinteen pesemällä muut vastustajat ja viemällä oman turnauksen kiertopalkinnon itselleen.

Lauha ja räntäinen sunnuntaiaamu valkeni yleisölle turnauksen runsasmaalisimmalla ottelulla. OLS ja FC OPA tasasivat pisteet maalein 2-2 (1-1). Johannes Väisänen varmisti tämän ottelun kahdella maalillaan turnauksen maalikuninkuuden nimiinsä.

Turnauksen pommi putosi toisessa ottelussa, kun nuoria peluuttanut AC Oulu joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin Oulun Tarmon kanssa. Vastaava tulos eilen OPS:n kanssa ei ollut siis sattumaa, vaan todellinen myrskyvaroitus tulevasta. OuTa kiipesi vielä yhden portaan ylemmäksi, kun puhuri kaatoi OLS:n Sami Kaikkosen maalilla 1-0. Hyvät peliesitykset tiesivät OuTa:lle yllätyspronssia.

OuTa:n otteluiden välissä FC OPA pudotti OPS:n mestaruusleikistä maalein 2-1 (0-1). OPS kuitenkin johti ottelua vielä pitkään tauon jälkeenkin, mutta tehokas kaksiminuuttinen takasi pisteen FC OPA:lle.

Turnaus huipentui OPS:n ja AC Oulun kohtaamiseen, jossa ratkottiin mestaruuspytyn ja hyväntekeväisyysrahojen kohtalo. AC Oululle oli luvassa ykköspalli vähintään kahden maalin voitolla. Sitä ei koskaan kuulunut, kun Mamadou Konaten osuma jäi päätösottelun ainoaksi.

FC OPA voitti siis turnauksen ja sai kiertopalkinnon lisäksi 1000€:n voittoshekin. Tästä summasta puolet luovutetaan pikapuoliin Yhteisvastuukeräyksen Haluan töihin -kampanjalle, jolla tuetaan kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä työtoiminnan sijasta aitoon palkkatyöhön.

Toista turnauspäivää seurasi suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin ensimmäistäkin. Lauantaina katsomossa kävi 719 ihmistä ja sunnuntaina silmäpareja oli 831, yhteensä siis 1550. Lippuja tapahtumaan myytiin n.300.

Sunnuntain yleisökäyrä oli lauantaista poikkeava. Parhaan ja huonoimman väliin jääneet kolme ottelua olivat jonkin verran heikompia kuin eilen, mutta toisaalta tänään oli ainoastaan yksi huonompi katsojaluku verrattuna lauantain kahteen. Lisäksi paras yleisömäärä kohosi eilistä paremmaksi, kun päätösottelua seurasi 239 ihmistä.

Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi erittäin positiivinen maku suuhun. Tapahtumamiljöö on loistava lukuunottamatta äänentoistojärjestelmää, jossa on pohdittavaa seuraavaa kertaa varten. Lisäksi tulospalvelun toimivuus jäi testaamatta ilmaisverkkojen puutteiden vuoksi. Pohdittavaa jää myös pelitavan suhteen. Kolme ottelua saattaisi joukkuetta kohti riittää.

Tulokset, tilastot ja pikaraportit löytyvät turnaussivuilta. Tarkempaa analyysiä FC OPA:n koitoksista on luvassa alkuviikosta.



Lisätietoja: /hyvantekevaisyysturnaus/tulokset_2008/