REPPU SELKÄÄN JA MAAILMALLE

19.11.2007

Jyrki Kylmälä on hollantilaisessa opissa.
Jyrki Kylmälä on hollantilaisessa opissa.

FC OPA joutuu tulemaan toimeen viikon ilman päävalmentajaansa Jyrki Kylmälää. Hän sai hollantilaiselta FC Emmeniltä kutsun vierailla seurassa koulutuksen ja tiedonvaihdon merkeissä. Kylmälä lähti matkaan eilen ja palaa Suomeen sunnuntaina.

Kylmälä pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä eurovalmennusta ja imemään mahdollisia vaikutteita itselleen. Hän myös osallistuu FC Emmenin harjoitusten vetämiseen aina edustusjoukkueesta D-junioreihin asti.

"Molemmilta seuroilta hieno kädenojennus, että tällainen on mahdollista", kommentoi lentokentältä tavoitettu päävalmentaja Kylmälä.

Kylmälän opintomatka päättyy lauantaina junioreiden sarjaotteluihin, mutta se huipentuu jo perjantaina isäntäseuran kotiotteluun. FC Emmen kohtaa SC Cambuur Leeuwardenin.

FC Emmenin edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä Hollannin I-divisioonassa Jupiler Leaguessa. Kausi ei ole alkanut aivan odotetunlaisesti, sillä FC Emmen on 20 joukkueen sarjassa vasta sijalla 14 ja matkaa sarjajumbo Stormvogelsiin on vain viisi pistettä.

FC Emmenissä ovat suomalaisista pelanneet Mika Lipponen, Mika Nurmela ja Antti Sumiala. Tällä hetkellä seuran runko on pääasiassa hollantilainen.