TOTUUDEN HETKI
19.9.2007
Historian tärkeimpiä otteluita on pelattu aikaisemminkin. Nyt sellainen on taas vuorossa, kun FC OPA saa Kolmosen runkosarjan päättävässä ottelussa vieraakseen AC Kajaanin. Lähtölaukaus ammutaan Castrenissa tänään klo 18:00. Pelin asetelmat ovat selvät: vain voitto kelpaa. Sekään ei välttämättä riitä, sillä AC Kajaani sai protestinsa läpi FC Santa Clausia vastaan ja palkittiin kolmella ylimääräisellä lahjapisteellä. Tasapisteissä olevista joukkueista AC Kajaani on pelannut ottelun vähemmän, joten se voi pelin ratkaista edukseen vielä ensi lauantaina pelattavassa ottelussa Oulun Tarmoa vastaan. Tappion tullessa FC OPA on automaattisesti ulkona ja tasapeli riittää, jos AC Kajaani häviää OuTa:lle. Nykyiset voimasuhteet ja panokset huomioiden sellaisesta ei kuitenkaan kannata villeimmissäkään unelmissa haaveilla. Maalierot ovat tällä hetkellä AC Kajaanin puolella. FC OPA:n saldo on +29 ja AC Kajaanin vastaava +31. FC OPA lähtee siis hakemaan voittoa ja sihdin on oltava kohdallaan ainakin 3-5 osuman verran. Esimerkiksi neljän maalin kotivoitto muuttaisi suhteet FC OPA:n hyväksi 33 - 27. Tässä tapauksessa AC Kajaanin pitäisi voittaa OuTa seitsemällä maalilla, sillä tehtyjen maalien etu on FC OPA:n hyväksi viisi osumaa. Viimeisen ottelun etu on AC Kajaanilla, mutta toisaalta se joutuu kantamaan myös ylitettävän riman tuomat paineet. Illan otteluun FC OPA lähtee samalla 18 pelaajan ryhmittymällä, joka on esiintynyt viime otteluissa. Viime aikojen vakiomiehistä vain Mika Koski on kokoonpanon ulkopuolella toipuessaan sairasteluista. Avauskokoonpano ja taktiikka pyörivät vielä salaisuutena valmennusjohdon päissä, mutta ainakaan alakertaan ei muutoksia ole odotettavissa. Heinäkuussa joukkueet kohtasivat Castrenin tyyppisellä alustalla Kajaanissa. FC OPA:n kehno alkukausi sai Kajaanissa nousuvauhdit, kun pisteet matkasivat Perämeren rannalle maalein 2-1. |