VOITTO YLI KUUKAUDEN TAUON JÄLKEEN

8.7.2007

Papa Niang voitti tämän kaksinkamppailun.
Papa Niang voitti tämän kaksinkamppailun.
Chijoke Festus hallitsi ilmatilaa.
Chijoke Festus hallitsi ilmatilaa.
Teemu Kärenlampi toi kokemusta keskikentälle.
Teemu Kärenlampi toi kokemusta keskikentälle.
Kalle Väisänen sai kaksi maalia tililleen.
Kalle Väisänen sai kaksi maalia tililleen.

FC OPA kaatoi hyisissä olosuhteissa pelatussa Kolmosen ottelussa HauPa:n 3-1 (2-1). Näin joukkue sai yli kuukauden mittaisen voitottoman putkensa poikki, kun edellinen kolmen pisteen potti oli tullut toukokuun lopussa Oulun Tarmolta.

Ottelu oli tapahtumiltaan hyvin ympäripyöreä. Kummallakin osapuolella oli omat etsikkoaikansa ja HauPa pyristeli vahvasti loppuun saakka ottaakseen edes jotain kotiin päin Heinäpään nurmelta.

FC OPA:n pelin taso aaltoili suurella käyrällä erinomaisesta todella heikkoon. Pahimmat hetket sille sattuivat juuri ottelun alkuun, jolloin HauPa myös teki avausmaalinsa.

"HauPa sai kaikki paikkansa omista virheistämme. Välillä yksinkertaisetkin syötöt menivät vastustajalle", valmentaja Jyrki Kylmälä manasi.

Avausmaalissa tapahtui keskikentän pallon menetys, jonka jälkeen oli rikottava vapaapotkun arvoisesti. Kokenut pelimies Marko Kaakkuriniemi kiskaisi kaukaa melkoisen mällin, joka liiteli myötätuulessa pitkälle ja yllätti täysin FC OPA:n maalissa torjuneen Mikko Mäkäräisen.

"Ehyttä 90. minuuttista odottelen. Pelaamisessamme on kuin neljä vuodenaikaa ja pelin sisällä taso vaihtelee aivan liikaa."

Kalle Väisänen nousi ottelun ratkaisijaksi jo ensimmäisellä puoliajalla. Hän teki kaksi maalia, joista ensimmäisen komeasti puskemalla Timo Heikkilän keskityksestä sekä toisen piiru ennen taukoa rangaistuspotkun jälkitilanteesta. Pilkun veti Chijoke Festus suoraan maalivahtia päin, mutta Väisänen oli tarkkana paikalla reboundissa.

Toisella puoliajalla maalihanat olivat kuivempia ja ainoa osuma nähtiin lisäajalla. Vaihdosta kentälle juossut Mika Koski taisteli rangaistusalueella pallon itselleen ja syötti sen Papa Niangille, joka täysin vapaasti pääsi sijoittamaan loppunumerot sinetöineen osuman.

Toisella puoliajalla vaihdosta peliin tulleista pelaajista Petteri af Hällström korvasi ruman taklauksen kohteeksi ja jalkansa tilanteessa loukanneen Juha-Matti Huovisen. Af Hällströmin debyytti Kolmosessa tällä kaudella herätti valmentajan kehumaan suoritusta.

"Af Hällström ei ole maailman nopein pelaaja, mutta hän toi kentälle puhetta, jakoi miehiä oikeille paikoille ja potki muutenkin vauhtia tekemisiin."

"Tärkeä voitto yläpään kannalta", oli kiteytettynä Kylmälän mielipide sunnuntai-illasta.

Heinäpään urheilukeskukseen oli vilpoisasta ja tuulisesta säästä huolimatta löytänyt tiensä 95 ihmistä. Luvusta syntyi seurahistorian kolmanneksi korkein yleisömäärä, joka on samalla paras Kolmosessa ja toiseksi paras sarjaotteluissa.

FC OPA:n tiivis kausi jatkuu jo ensi keskiviikkona, kun se isännöi paikallistaistossa OLS Akatemiaa. Tulevan vastustajan käyrä on reippaassa  nousussa, kun se on viikon sisällä kerännyt kaikki saavuttamansa pisteet. Ensin OLS puristi Rio Granden tasapeliin ja viime lauantaina kaatoi FC Raahen.

"Paikallispelit ovat kimurantteja. Vastustaja tulee aina sata lasissa", Kylmälä  varoitteli katsomasta sarjataulukkoon.

Kuvat: (C) 2007, Kari Väre

Su 07.07.2007, Heinäpää 4

FC OPA - HauPa 3-1 (2-1)
07. 0-1 Marko Kaakkuriniemi
21. 1-1 Kalle Väisänen
45. 2-1 Kalle Väisänen
90. 3-1 Papa Niang
Erotuomari: Keijo Siniaalto
Yleisöä: 95
  
FC OPA:
Avauskokoonpano
Chijoke Festus
Jari Heikkilä
Timo Heikkilä -46
Juha-Matti Huovinen -53
Sami Hyvärinen
Toni Kuusirati -77
Teemu Kärenlampi
Juho Mikkonen
Mikko Mäkäräinen (mv)
Papa Niang
Kalle Väisänen -64
Vaihtopelaajat
Petteri af Hällström +53
Mika Koski +46
Arto Käsmä +64
Janne Myllylä
Ville Ritola (mv)
Juho Sassi +77
Joonas Vaattovaara