VAATTOVAARAN VETO PELASTI PISTEEN

31.5.2007

Joonas Vaattovaara ampui pisteen MetroStarsille.
Joonas Vaattovaara ampui pisteen MetroStarsille.
Uusi kärkimies Teemu Kähkönen esiintyi pirteästi.
Uusi kärkimies Teemu Kähkönen esiintyi pirteästi.
Janne Keräsen maalivahtiura kesti 6 minuuttia.
Janne Keräsen maalivahtiura kesti 6 minuuttia.
Puolustuksen tukipilarit Matti Haapala (vas) ja Petteri af Hällström.
Puolustuksen tukipilarit Matti Haapala (vas) ja Petteri af Hällström.

MetroStars ja FC FC pelasivat Talvikkipuiston tekonurmella vauhdikkaan ottelun, jonka käsikirjoituksesta ei tilanteita eikä yllättäviä käänteitä puuttunut. Pisteet jaettiin lopulta tasatuloksella 2-2 (1-1).

Talvikkipuiston tekonurmi asetti otteluun lähdettäessä omat haasteensa. Kentän rajoja on piirretty uusiksi siten, että sen leveys ei ole kovinkaan paljon suurempi verrattuna esimerkiksi piskuiseen Muhoksen yläasteen pallokenttään. Pienuus antaakin aina edun puolustavalle joukkueelle.

Kentän koko ei kuitenkaan paljoa MetroStarsin hyökkäyspeliä hidastanut vaan alusta lähtien peli pyöri valtaosin FC FC:n päädyssä. Hyviä maalintekopaikkoja siunaantui kotijoukkueelle pitkälti toistakymmentä ja pelkkiä kulmapotkuja Metrolla oli yli kymmenen.

Metron pelaajille viimeistely tuntui kuitenkin tervanjuonnilta. Kun vastustajan maalintekoprosentti nousi onnenkin avustamana lähelle sataa, jouduttiin pisteet jakamaan kristillisesti tasan. Loppuratkaisu sai Metron taustat happamaksi.

"Noin 20 maalipaikkaa ja kaksi osumaa on aivan liian vähän. Maalinteko kangertelee edelleen", sanoi valmentaja Lauri Kauppinen.

"Tällä peliesityksellä vastustaja olisi isommalla kentällä ollut täysi vastaantulija. Paukut olisivat yksinkertaisesti loppuneet."

MetroStarsin avausmaalin teki Henri Karppinen, kun pallo oli ensin pomppinut useammankin metrolaisen jalassa. Kotijoukkueen tasapelin pelastajaksi nousi Joonas Vaattovaara, joka erotuomarin antamalla lisäajalla pyöri FC FC:n boksissa edestakaisin ja lopulta teki yllättävän vedon.

FC FC:n maaleista vastasivat Toni Joensuu ja Antti Railo. Varsinkin ensin mainitun tekemä tasoitusmaali oli melkoinen onnenkantamoinen. Kulmalipun läheisyydestä tehty keskitysyritys painui tuulen voimasta yläkulmaan eikä auringon sokaisema Rick Hofkamp voinut sille mitään.

MetroStars joutui antamaan melkoisesti tasoitusta vastustajalleen, kun maalivahtipulassa edustukselta lainattu Rick Hofkamp joutui polvivaivaisena pomppimaan vaihtoon 50. minuutilla.

Puiden väliin astellut Janne Keränenkään ei ehtinyt tehdä torjuntatöitä kuin n. 6 minuuttia, kun hänelle helähti punainen kortti polvi edellä tapahtuneen pallontavoittelun seurauksena. Loppuajan ottelusta maalia vartioi Matti Haapala.

"Ottelu oli meidän hallintaamme, mutta kärsimme tehottomuudesta. Painostimme vajaallakin ja puntit tasoittuivat entisestään vastustajan ulosajoon", Kauppinen kertoili.

Ottelussa esiintyi yksi uusi mies, kun OPS:n A-junioreita viimeksi edustanut Teemu Kähkönen pelasi Metron paidassa. Hänen esityksensä oli melko pirteä, mutta maalinteossa hänelläkään sihti ei ollut vielä kohdillaan.

Kuvat: (C) 2007, Kari Väre

To 31.05.2007, Talvikkipuisto

MetroStars - FC FC 2-2 (1-1)
09. 1-0 Henri Karppinen
37. 1-1 Toni Joensuu
56. 1-2 Antti Railo
90. 2-2 Joonas Vaattovaara
Erotuomari: Marko Ihalainen
Yleisöä: 19
  
MetroStars:
Avauskokoonpano
Matti Haapala
Henri Hakasalo
Rick Hofkamp (mv) -50
Petteri af Hällström
Kai Kanniainen -72
Henri Karppinen
Jaakko Kovalainen
Teemu Kähkönen -46 +55
Eelis Salo
Tero Syrjä

Joonas Vaattovaara

-46 +50 -55 +62
Vaihtopelaajat
Serdar Gür +46 -62 +72
Riku Jussila
Lauri Kauppinen
Janne Keränen +46 pun 56