METROLLE KIRVELEVÄ TAPPIO
19.12.2015
Sarjajohtaja JS Hercules 2 vei pisteet lukemin 3-4 (1-3) Jatulissa. FC OPA MetroStars lähti hieman rampana lauantain otteluun kun tehokolmikko Juhani Strid, Hannu Pirinen ja Joni Aitto-oja olivat sairastuvalla. Tästä huolimatta joukkue lähti peliin luottavaisena. Luottamukseen oli syytäkin varsinkin kun jo 11 sekunnin kohdalla Metro siirtyi Samu Katajamäen maalilla johtoon. Peli aaltoili tämän jälkeen puoleen jos toiseenkin yhdeksän minuuttia, kunnes Hercules 2 tasoitti. Tasamaaleissa jatkettiin jakson loppupuolelle. Tuolloin Hercules repäisi parissa minuutissa kahden maalin johdon. Joukkue koki karvaasti kokeneemman joukkueen rutiinin ja harjoituksissa pureksitun pähkinän. Kumpi on tärkeämpää - hallita palloa vai olla menettämättä palloa. Kaksi maalia tuli selkeistä pallonmenetyksistä. Puoliajan jälkeen Metro siirtyi pelaamaan viidellä kenttäpelaajalla. Ensimmäinen ylivoimahyökkäys oli edennyt niin, että oltiin hyökkäämässä 4 v 2, kun tuomari keksi, että Metro pelaa viidellä ja vihelsi pelin poikki. Tästä jatkettiin Metron hyökkäysalueelta tuomaripallolla, jonka tuomari antoi Herculeksen pelaajalle ja ohjasi Metron pelaajan kauemmas. Miksi ihmeessä? Metrollahan se pallo oli silloin kun pilli soi. Kai nyt tuomareillakin pitäisi olla pelisilmää. Kavennus saatii aikaan kuitenkin jo seuraavasta hyökkäyksestä, kun Ville Karlström kavensi Ilmari Kaarteen hienosta syötöstä. Tästä ei mennyt kuin pari minuuttia kun ylivoimakentällisen vastapainona ollut riisto- ja ryöstökentällinen teki maalin viimeistelijänä Atte Porvari. Tasoituksen jälkeen Metro jatkoi ylivoimalla pelaamista mutta ratkaisuja ei saatu. Ja sitten tuli se hyvän pelin pilannut hetki. Herculeksen pelaaja syötti Jere Tapion vartioiman maalin eteen pivotille/targetille, joka ei kuitenkaan saanut palloa haltuunsa vaan se livahti etukulmasta sisään. Aloituksen jälkeen lähdettiin taas viidellä rakentamaan tilannetta. Metro hyökkäsi oikealta laidalta ja Herculeksen pelaaja työnsä käsivarsi suorana sinipaidan pois kentältä. Ratkaisu rajapotku Herculekselle!!! Tappio oli kitkerä. Hattua pitää kuitenkin nostaa erityisesti Herculeksen maalivahdille Ruslan Minjushinille, joka torjui pari varmaa maalipaikkaa. Metron peli oli ajoittain sekavaa ja ajoittain siinä oli nautittavia kuvioita ja ratkaisuja. Tämä ei kuitenkaan tänään riittänyt. Seuraavan kerran Metro on pelitouhuissa 3.1. Nallisportissa samoin kuin RetroStarskin. Tarkemmat peliajat näkyvät etusivulla. TILASTOT La 19.12.2015 Jatuli, nelonen FC OPA MetroStars - JS Hercules 2 3-4 (1-3) 00.11 1-0 Samu Katajamäki (Ville Karlström) 09.10 1-1 Matti Keskitalo 16.23 1-2 Aleksi Kangas 18.05 1-3 Kaj Suhonen (Janne Kananen) 22.30 2-3 Ville Karlström (Ilmari Kaarre) 24.29 3-3 Atte Porvari (Atte Raappana) 19.21 3-4 Janne Kananen (Aleksi Kangas) Yleisöä 15 Erotuomarit Veikko Heilala, Tuukka Rahikainen KOKOONPANO
|