ASKEL OIKEAAN SUUNTAAN
27.5.2007
MetroStars pääsi näyttämään todelliset kyntensä, kun se kohtasi FC RAI 2:n jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Joukkue maksoi sarja-avauksen rökäletappion takaisin vastustajalleen maalein 3-1 (2-1). Metrolla oli koossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella kunnon kokoonpano sarjaottelussa. Joukkueenjohtajalla oli kunnia raapustaa pöytäkirjaan 19 nimeä eikä sellainenkaan tilanne ollut kaukana, että joku olisi ryhmästä pitänyt jättää rannalle. Kokoonpanoon löytyi tutuksi tulleiden nimien lisäksi neljä pelaajaa armeijasta, yksi pelikiellosta vapautunut, yksi loukkaantuneiden kirjoista sekä laskentatavasta riippuen jopa seitsemän apua edustusjoukkueesta. Näillä miehillä peli-ilme saatiin yhtä iloiseksi ja aurinkoiseksi kuin oli kevätpäivän sääkin Heinäpäässä. Edustusjoukkueen miehet olivat etunenässä tekemässä voittotulosta, kun armeijasta pitkästä aikaa pelipuuhiin päässyt Toni Kuusirati teki kaksi ja Markus Alajoki yhden maalin. Alajoki kunnostautui myös yhden osuman syöttäjänä. Edustuksen avut ovatkin olleet tärkeässä roolissa kauden aloituksessa, sillä tähän mennessä virallisissa otteluissa Metron tekemistä 13 maalista 11 on saanut tekijäkseen ykkösen kirjoilla olevan miehen. Tero Syrjä on ainoana metrolaisista onnistunut maalinteossa ja yksi osuma syntyi oman pelaajan tekemänä. Edustusjoukkueen miesten iso osuus maalipörssissä ei kuitenkaan saanut valmentajaa laulamaan ylistyslaulua. "Osa edustusjoukkueen avuista ovat olleet hengettömiä tähän asti. Itsensä likoon laitto ja johtajuus ovat puuttuneet", sanoi Lauri Kauppinen. "Vaadin pelipalaverissa asennetta ja loppuun asti yrittämistä. Toni Kuusirati toi sitä kentälle ja tartutti sen muihinkin pelaajiin." MetroStars olikin hallitseva osapuoli lähestulkoot koko ottelun ajan. Varsinkin ottelun alku oli räväkkä eikä FC RAI 2 päässyt paljoakaan edes omalle hyökkäysalueelleen. Siinä mielessä olikin melko harmillista, että se teki maalinsa käytännössä ainoasta kunnollisesta paikastaan. "Tarvitsemme liian monta tilannetta yhden maalin tekemiseen. Vastustaja sai yhden paikan ja teki siitä maalin", harmitteli Kauppinen. "Kokoonpano ja pelipaikat vaihtuvat liian usein pelien välillä." Tänään parhaimmat nimet löytyivät keskikentältä ja puolustuksesta. Petteri af Hällströmin suoritus peliä rauhoittavana topparina oli jälleen jäätävä. Hänen toppariparinsa ja myöhemmin alempaa keskikenttää tahkonnut Janne Myllylä oli loistava. Keskikentän kunkkuna hääri Toni Kuusirati.
|