PALKKA JÄI SAAMATTA

17.5.2007

Edustuksen avut Sami Ylimäinen ja Markus Alajoki (selin).
Edustuksen avut Sami Ylimäinen ja Markus Alajoki (selin).
Edustuksen apu Joonas Vaattovaara.
Edustuksen apu Joonas Vaattovaara.
Edustuksen apu Arto Käsmä.
Edustuksen apu Arto Käsmä.
Edustuksen avut Petteri af Hällström, Matti Haapala ja laukausta peittämässä Janne Myllylä.
Edustuksen avut Petteri af Hällström, Matti Haapala ja laukausta peittämässä Janne Myllylä.

Näin se vain joskus käy, että toinen tekee työt ja toinen poimii työn hedelmät. Kolea ja märkä helatorstain aamu ei tarjonnut palkkaa aherruksesta MetroStarsille, vaan OsPa haki tylysti vieraspisteet maalein 2-1 (0-0).

Otteluun lähdettäessä päällimmäisenä asiana MetroStarsille olivat tutuksi tulleet kokoonpanohuolet. Armeija, työ- ja opiskelukiireet sekä loukkaantumiset ja pelikiellot olivat syöneet ryhmää niin, että mukana oli vain viisi varsinaista MetroStarsin pelaajaa.

Edustusjoukkueesta jouduttiinkin antamaan peräti yhdeksän lainapelaajaa, jotta ottelusta pystyttiin selviämään. Onneksi pelaajia oli siirtojen aikarajojen sisällä ja loukkaantumisten jäljiltä paljon käytettävissä.

Armeijan sotkema tilanne vaikuttaa pelaamiseen paljon, sillä jokaisen ottelun jäljiltä kokoonpano menee uusiksi ja monet pelaajat joutuvat pelaamaan oudoilla pelipaikoilla. Nytkin hyökkääjistä Joonas Vaattovaara sai ottelun alussa komennuksen toppariksi.

Itse ottelun olosuhteet olivat ankeat. Lämpötila oli vain muutaman asteen plussan puolella ja lisäksi tuuli sekä sade pieksivät armotta Heinäpään tekonurmea. Tämä näkyi myös joukkueiden otteissa, kun pelin tempo oli melko laiska jopa Viitosen otteluksi.

MetroStars hallitsi palloa, mutta sortui OsPa:n kävelyvauhtiin mukaan. Maalipaikkoja oli melko vähän kummallakin joukkueella. Metron paras tilanne oli Mika Koskella, jonka ensimmäisellä minuutilla vetämä löysä laukaus meni maata pitkin vain parikymmentä senttiä ohi tolpan.

Joonas Vaattovaara pääsi kerran kokeilemaan saksipotkua laihoin tuloksin. OsPa:n kapteeni Einari Vasunta puolestaan missasi avopaikan aivan ensijakson loppupuolella.

Toisella puoliajalla puntit hiukan tasoittuivat, mutta maalipaikat olivat enimmäkseen OsPa:lla. MetroStarsin johtomaali oli hiukan onnenkantamoinen, kun Henri Karppisen epäonnistunut kierteinen laukaus löysi Joonas Vaattovaaran, joka rikkoi kuparisen.

Taivaan lisäksi OsPa:lta tuli kylmää vettä niskaan kymmenen minuuttia ennen loppua. Kaksi avopaikkaa hassannut Juho Laukkanen onnistui vihdoin tasoituksessa ja vain pari minuuttia ennen loppua Juha Soronen pääsi läpiajoon onnistuen urakassaan.

"Ei tässä ole paljon sanottavaa. Harmittava takaisku tämä oli", sanoi tuohtunut valmentaja Lauri Kauppinen.

"Hallitsimme peliä suurimmaksi osaksi. Ensimmäinen maalitilanne alkoi puolustajan hutipotkusta ja toinen haisi vahvasti paitsiolle."

Ottelun tehoton hallinta ei paljoa valmentajaa naurattanut. Satikutia sai eritoten hyökkäyspeli.

"Jos ei tuolla painostuksella pysty maaleja tekemään, jossain mättää pahasti", Kauppinen ruoti Metron esitystä.

Jos ottelu ei tänään sujunut iloisissa merkeissä, ei aidan toinenkaan puoli jää positiivisesti historian kirjoihin. Aikaisen alkamisajan ja kolean sään vuoksi Heinäpään tekonurmen laitamille eksyi parhaimmillaan vain 12 katsojaa, mikä on tilastoiduista yleisömääristä huonoin kautta aikain.

MetroStars jahtaa ensimmäistä kotivoittoaan jo ensi sunnuntaina. Pateniemen tekonurmella vastaan juoksee yksi Viitosen uusista tuttavuuksista HauPa 2. Jos jotain positiivista helatorstain pelistä hakee, voi sunnuntaiksi otteita vain parantaa.

Kuvat: (C) 2007, Kari Väre

To 17.05.2007, Heinäpään tn

MetroStars - OsPa 1-2 (0-0)
69. 1-0 Joonas Vaattovaara
81. 1-1 Juho Laukkanen
88. 1-2 Juha Soronen
Erotuomari: Jaakko Tiira
Yleisöä: 12
 
MetroStars:
Avauskokoonpano
Markus Alajoki -18 +60
Matti Haapala
Henri Hakasalo -46 +60
Petteri af Hällström
Henri Karppinen -18 +37
Tuomas Kekkonen (mv)
Mika Koski -60 +80
Arto Käsmä
Tero Syrjä -33 +46 -80
Joonas Vaattovaara
Sami Ylimäinen -69
Vaihtopelaajat
Mikko Haapala +18 -37
Kimmo Hannu +18 -60 +69
Lauri Kauppinen
Janne Myllylä +33