PIKKARAINEN JA VÄISÄNEN FC OPA:N MIEHIÄ

22.5.2007

Kalle Väisänen.
Kalle Väisänen.
Jussi Pikkarainen.
Jussi Pikkarainen.

FC OPA on vahvistanut rivejään kahdella uudella pelaajalla. Kalle Väisänen tulee seuraan OPS:sta. Jussi Pikkarainen on taasen pitänyt taukoa pelaamisesta Kosovossa vietetyn rauhanturvakomennuksen vuoksi.

Molemmat pelaajat tuovat edustusjoukkueeseen kaivattua kokoa ja pääpelivoimaa. Sekä Väisänen että Pikkarainen ovat isokokoisia pelimiehiä ja vahvistavat sekä hyökkäystä että alakerran miehitystä.

Väisänen, 26, on hyökkääjä. Hän on urallaan pelannut OLS:ssa ja AC Oulussa ylimmillään Ykkösessä, jossa on kertynyt tilille 38 ottelua ja 3 maalia. Lisäksi hän ehti käydä testillä FF Jarossa, jossa viralliselle listalle tuli muutama liigacupin ottelu.

Pikkarainen on monikäyttöinen pelaaja, josta on kaikkein eniten hyötyä alakerrassa. Kokonsa vuoksi hänet voidaan sijoittaa myös ottelun viime hetkillä kärkeen targetiksi hakemaan tiukassa paikassa lisämaaleja. Pikkarainen on kiertänyt oululaisia seuroja (OLS, OuTa, OuJK, Tervarit) sekä pelannut korkeimmillaan Kakkosta HauPa:ssa.

Kalle Väisänen debytoi tänään Raahessa FC Raahea vastaan. Pikkaraisen ensiesiintyminen oli jo äitienpäivänä, kun hän pääsi ottelun loppuhetkillä kentälle Vaasan IFK:ta vastaan.

FC OPA:ssa kahden ottelun sopimuksella olleet ukrainalaispelaajat ovat vaihtaneet maisemaa. Puolitoista ottelua pelannut Sergei Shakhov sekä yhden puoliajan pelannut Mykyta Omelyachuk ovat siirtyneet Kajaanin Hakaan. Sovittu siirto kestää ainakin kesäkuun loppuun saakka.

MetroStarsin joukkueessa on myös tapahtunut yksi muutos. Oulussa lääketiedettä opiskeleva Jyri Liimatta edustaa kesän FCK Salamien 2-joukkuetta kotiseudullaan Kirkkonummella. Liimatta palaa pohjoiseen syksyllä.