CUP-POMMI JÄI PUDOTTAMATTA
28.4.2007
Daavid ei kaatanutkaan Goljatia. Hienosta taistelusta huolimatta Suomen Cupin unelmaotteluun 4. kierrokselle RoPS:aa vastaan eteni Oulun Tarmo voitamalla Metron 3-1 (0-1). Metro lähti kaatamaan kahta sarjaporrasta ylempänä pelaavaa vastustajaansa aiemmasta poikkeavalla taktiikalla. Koska kyseessä oli ennakolta selvästi vahvempi ja taitavampi vastustaja, pyramiditaktiikka 4-3-2-1 oli muutettu puolustusvoittoisempaan 4-1-4-1 -malliin. Tässä pelitavassa Janne Myllylä miehitti puolustuslinjan yläpuolelta puolustavan keskikenttäpelaajan paikan ja kvartetti Henri Karppinen - Eelis Salo - Henri Hakasalo - Mikko Rantala toimi ylempänä keskikenttänä. Yksinäisenä piikkinä juoksi Joonas Vaattovaara. "Ajatuksena oli sumputtaa puolustusta ja estää vastustajan pelaaminen. Tilanne oli tarkoitus pitää nolla-nollassa vaikka rankkareihin saakka", myönsi Metron valmentaja Lauri Kauppinen. Käsikirjoitukseen oli - ainakin monen punapaidan mielissä - kirjoitettu Metron selvä tappio, siis kyse piti olla vain siitä kuinka paljon OuTa ottelun voittaa. Kaikki ennakkokuvitelmat kääntyivätkin päälaelleen, kun vain puolisentoista minuuttia ehti pelikello käydä. MetroStars sai vapaapotkun, jonka Henri Karppinen latasi kohti maalia. Tarmon maalivahti torjui eteensä ja irtopalloa oli kärkkymässä Janne Myllylä, joka viimeisteli helposti joukkueelleen yllätysjohdon. Myllylän maali olikin melkeinpä ainoa Metron kunnollinen maalintekopaikka ensimmäisellä puoliajalla, mutta Tarmo pommitti toista päätä monin verroin enemmän. Metron johto kesti taukoon saakka, mutta toisella puoliajalla alkoi tapahtua heti alusta. Tasoitus tuli jo 49. minuutin kohdalla, kun tarmolaisen keskitys meni Petteri af Hällströmin jalasta harmittavasti Metron oman maalin vasempaan ylänurkkaan. Toiseen päähän tehtynä tämä maali olisi ollut todella komeaa katsottavaa. Tasoituksen jälkeen johtomaalista haltioituneet Metron pelaajat intoutuivat hyökkäämään, mikä sai aikaiseksi aukkoja puolustuspeliin. Vaihdosta kentälle tulleen Toni Tuomisen tekemä OuTa:n osuma olikin melkoinen lahja alakerralta eikä tänään erittäin upeita torjuntoja esittänyt Tuomas Kekkonen voinut maalille mitään. "Vahva esitys Viitosen joukkueelta Kolmosen joukkuetta vastaan. Vastustaja sai pari halpaa maalia, joten siinä mielessä jäi vähän hampaankoloon", harmitteli putoamista valmentaja Kauppinen. "Hyökkäysintoa oli liikaa ja kenttä venyi. Emme malttaneet pelata pallon alla ja hallita itse peliä." OuTa:n kolmas maali oli sitä jalkapallon kuuluisaa kosmetiikkaa. Se syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Kekkonen oli jo yhden vedon torjunut. Paluupallossa oli tarkkana ja kärppänä paikalla Jukka Korhonen. MetroStarsin palkittu ja ylivoimaisesti paras oli Janne Myllylä, jonka vapaa rooli keskikentällä oli pelinrakentelun kannalta olennainen. Hän ehti myös Metron parhaisiin maalipaikkoihin ja osui niistä siis kerran. Maalivahdin lisäski alakerrassa erityisesti Jussi Anttilan suoritus topparina kannattaa noteerata varsinkin huomioiden hänen asepalveluksesta johtuvat olemattomat peli- ja harjoitusmääränsä. MetroStarsin historian ensimmäinen cup-taival päättyi näin kahteen otteluun. Unelma huippujoukkueen kohtaamisesta jäi toteutumatta, mutta kokonaisuudessa cup-urakkaan voidaan olla tyytyväinen. Tämän jälkeen MetroStars keskittyy kokonaan sarjaan. Seuraava ottelu on vasta viikon kuluttua vapusta, kun bussin nokka suuntaa Raaheen AS Moonin vieraaksi. Kuvat: (C) 2007, Pasi Luukkonen
|