DAAVID KÄY GOLJATIA VASTAAN
28.4.2007
MetroStars yrittää tänä iltana kaataa kuninkaan valtaistuimeltaan. Viitosen reservijoukkue pelaa Suomen Cupin 3. kierroksen ottelun kahta sarjaporrasta ylempänä urheilevaa Oulun Tarmoa vastaan. Peli on Pateniemen tekonurmella klo 18:00. Satavuotisjuhliaan viettävälle Oulun Tarmolle jatkopaikka olisi makoisa asia ottelusta. Seuraavalla kierroksella voittajalle olisi luvassa vastaan Rovaniemen Palloseura, mikä varmasti olisi yksi OuTa:n juhlien huippuhetkistä. MetroStars lupaa kuitenkin harata vastaan sen minkä rahkeistaan pystyy. Olisihan tuo RoPS:n kohtaaminen myös monille Viitosessa harrastuksen vuoksi pelaaville jalkapallouran kohokohtia. Tarmo lähtee toki suosikkina otteluun, mutta jo talvella pelatussa harjoitusottelussa nähtiin, että OuTa on voitettavissa. MetroStars hävisi helmikuussa OuTa:lle 1-6 Ouluhallissa pelatussa ottelussa, mutta pystyi ensimmäisen puoliajan panemaan todella hyvin kampoihin. Vasta viimeisen vartin aikana Tarmon onnistui takoa leveät voittolukemansa. OuTa:lla on alla voitto Reipas -turnauksesta, mutta peliesitys Lintulassa oli valmennusjohdolle kaikkea muuta kuin mieluinen. "Turnaus jätti voitosta huolimatta useita avoimia kysymyksiä. Otteet alasarjoissa kisaavia joukkueita vastaan eivät vakuuttaneet pelinrakentelun ja hyökkäyspelin osalta", kertoi OuTa:n käskyttäjä Timo Ojala. "Cupin otteluun lähdetään hiukan uusitulla kokoonpanolla. Erityisesti hyökkäyslinjaan on odotettavissa uusia virityksiä." Tarmon mielenkiintoisin pelaaja lienee Mikko Hyvärinen, joka vaihtoi talvella punapaitoihin hakeakseen haasteita Kolmosesta. Nimilistalta löytyy myös ainakin kolme Kakkosessa pelannutta - Marko Yliniemelä, Jukka Korhonen ja Aki Rantala - sekä piirijohtaja Esa Saajanto, joka on potkinut palloa liigassa asti. Metron ryhmä tänään on jälleen kapeahko. Varmoja tulijoita on 14 sekä vielä pelipäivänäkin muutama kysymysmerkki. Valmennusjohto saa parsia keskikenttää uuteen uskoon, kun vakiokokoonpanoon kuuluvista sekä Kai Kanniainen (pelikielto) että Jaakko Kovalainen (matkoilla) ovat poissa ja edustuksen apumies Janne Myllylä on vielä epävarmojen kirjoissa. Laitarakentelu on taas kunnossa, kun nopeat ja taitavat Henri Karppinen sekä Mikko Rantala ovat armeijasta vapaalla. Sen sijaan heidän syöttöjään FC RAI 2:lta saadussa nöyryytyksessä kaivannut Joonas Vaattovaara voi huonolla tuurilla puuttua pelistä. Alakerta on pääosin tutussa miehityksessä, kun vakiomiehistä vain Janne Keränen on poissa. Edustuksen apumiehistä riveissä ovat ainakin Matti Haapala, Petteri af Hällström ja Eelis Salo. |