HUOVISEN JUHLAT
27.4.2007
FC OPA kävi pureskelemassa pakkopullat Mustasaaressa ja lunasti matkaliput cupin 4. kierrokselle. Nelosessa pelaava FC Kiisto 2 pyristeli hienosti vastaan, mutta jäi lopulta parempansa jalkoihin maalein 0-3 (0-2). Ensimmäinen puoliaika oli FC OPA:lta kenties parasta peliä, jota tänä kautena on nähty. Pienentyneistä maalilukemista huolimatta joukkueen otteisiin voi kaiken kaikkiaan olla hieman tyytyväisempi verrattuna edelliseen cupin otteluun. Pallo liikkui kuten pitikin ja maalipaikkoja luotiin kohtuullisen hyvin. Toiselle puoliajalle pelin tempo laski, ja kun vastustajan pahin uhka laantui ulosajoon, ei intoa riittänyt aivan täysipainoiseen suoritukseen. Sen tähden pelivoimaansa nähden FC Kiisto 2:lla oli jokseenkin ylikorostunut pallon hallintaprosentti toisen puolikkaan aikana. "Pallon tempo oli ihan erilainen kuin KemPa:aa vastaan. Puolustuspelissä tuli yksittäisiä pallollisia virheitä, mutta muuten se oli ok", sanoi valmentaja Jyrki Kylmälä. Pelin positiivisimmat hahmot olivatkin puolustuksessa. Ylivoimaisesti positiivisimman suorituksen teki topparina pelannut Juho Mikkonen, jonka pelaamisesta ei löytynyt yhtä harhasyöttöä lukuunottamatta minkään näköistä säröä. Muista alakerran pelaajista myös Sami Hyvärinen oli mies paikallaan ja alemmassa keskikenttälinjassa erityisesti Mikko Pietikäinen sekä Juha-Matti Huovinen olivat maininnan arvoisia. Pisteiden valossa ottelun hahmo oli Huovinen, jonka saldoksi kertyi kaksi maalia. Ensimmäinen osuma oli lähes toisinto KemPa -ottelun avausmaalista, mutta tällä kertaa kulma oli vaihtunut vapaapotkuksi. Tälläkin kertaa maalivahti yritti käsin torjua vetoa, mutta niin se vain upposi sisään. Tilanteessa oli hyvin varmistamassa Pape Thiam, mutta pallo oli jo viivan toisella puolella hänen koskiessaan siihen. Kärkimiehenä pelannut Pape kunnostautui tänään syöttelijänä. Kaksi syöttöpinnaa irtosi ottelun toiseen ja kolmanteen maaliin. Sen sijaan itse maalihanat olivat kuivina, vaikka paikkoja oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Heikkotempoisessa ottelussa turhan usein Pape juoksi pallon kanssa, kun paikkoja olisi ollut syöttöönkin. "Tuollaiset maalipaikat kannattaisi käyttää hyväksi", vinkkasi valmentaja Kylmälä. Muuten kohtuullisen siisti ottelu sai ikävän lisämausteen, kun FC Kiisto 2:n Tony Huttula ajettiin suoralla punaisella kentältä. Hän torppasi FC OPA:n Toni Vainionpään takaa nurin tilanteessa, jossa peliväline oli jo kaukana muilla mantuvilla. Ottelun erotuomari Johan Holmqvist näytti jälkipelistä tylysti mutta ansaitusti ulosajoa. FC OPA saa seuraavalla kierroksella testata edelleenkin vaasalaisen veren vapisevuutta. Vastaan asettuu erittäin haastava joukkue, kun Ouluun tulee vierailemaan Ykkösen kautta viikonloppuna aloitteleva Vaasan IFK. Haastavuutta riittää myös taustajoukoilla. Osapuolten otteluohjelmat 4. kierroksen peliaikana menevät sen verran ristiin, että edessä on todennäköisesti jälleen muutama puhelu jonkin sarjaottelun siirtämiseksi. Ajankohta selvinnee ensi maanantaina tai viimeistään vapun jälkeen.
|