PAPE MAALASI OPA:N JATKOON
22.4.2007
Virallinen kilpailukausi alkoi FC OPA:lla tänään Suomen Cupin 2. kierroksen ottelulla toista sarjanousijaa Keminmaan Palloa vastaan. Aurinkoinen keli säesti aurinkoista peliesitystä ja FC OPA eteni jatkoon cupissa murskavoitolla 7-1 (3-1). Ottelu alkoi varovaisesti tunnustellen, sillä ensimmäiseen 15-20 minuuttiin FC OPA ei juurikaan omalle hyökkäysalueelleen päässyt. Mitään vaarapaikkoja vastustajakaan ei pystynyt luomaan, mutta KemPa kuitenkin hallitsi peliä selvin ottein. Ennusmerkkejä tulevasta nähtiin 19. minuutilla, kun FC OPA:lla oli ensimmäinen kunnollinen maalintekotilanne. Pape Thiam, joka myöhemmin nousi maaleillaan ottelun ykköshahmoksi, pääsi yrittämään kahdesti ja näiden yritysten välissä Tuomas Moilanen osui vielä tolppaan. Hyvien maalipaikkojen vastapainoksi ensimmäinen maali syntyi halvalla tavalla. KemPa:n maalivahti sössi Juha-Matti Huovisen antaman kulmapotkun käsien kautta verkkoon. Osuma merkittiin pöytäkirjaan omaksi maaliksi. Se avasi kuitenkin lukon opalaisten takaraivoissa ja pelaaminen muuttui huomattavasti vapautuneemmaksi. Huovinen, Thiam ja Timo Heikkilä pääsivät avausmaalin jälkeen yrittämään lisäosumia, kunnes Pape vihdoin osui 36. minuutilla. Vain viisi minuuttia myöhemmin Papa Niang pyöritti KemPa:n puolustuksen solmuun, syötti Papen uudelleen maalintekoon ja ottelu oli sillä pelattu. "Ensimmäinen vartti katseltiin mitähän tästä tulee. Sitten laitettiin pallo töihin: nopeammin ja lyhyemmät syötöt. Turhista kuljetteluista luovuttiin ja KemPa:n homma loppui siihen", kommentoi valmentaja Jyrki Kylmälä avausjaksoa. Toisesta puoliajasta muodostui enemmälti muodollisuus, kun kaksi minuuttia alkuvihellyksestä Timo Heikkilä viimeisteli tilanteeksi 4-1 ja vain neljä minuuttia tästä Pape Thiam kruunasi iltapäivänsä hattutempulla. Juha-Matti Huovinen sai itselleen maalimerkinnän rangaistuspotkusta ja oli osallinen ottelun viimeiseen maaliin, kun hänen vetonsa osui tolppaan ja paluupallon sijoitti verkkoon Juho Sassi. Harmi vain Huovisen kannalta ettei reboundeista saa syöttöpisteitä. "Neljän maalin jälkeen juoksimme ihan liikaa pallon perässä. Ensimmäinen virallinen ottelu, joten kaikki halusivat varmasti olla ratkaisemassa peliä. Olisi vähän enemmän pitänyt pitää palloa alakerrassa ja säästää tulevaa varten", mietiskeli Kylmälä. KemPa viimeisteli lohdutusosumansa ensimmäisen puoliajan lopulla, kun pelaajavalmentaja Ville Paakkari oli maalintekijänä. Vihreäpaidoilla oli pari muutakin todella vaarallista maalintekopaikkaa, mutta Mikko Mäkäräinen selvitti torjunnoillaan sekä rangaistuspotkun että yhden laukauksen ja torjuntaa seuranneen reboundin. Ottelu oli hyvin siisti ja molemmat joukkueet keskittyivät olennaiseen asiaan eli jalkapallon pelaamiseen. Vastustaja keräsikin kotijoukkueen luotsilta vuolaat kehut. "KemPa yritti loppuun asti. Vaihtoon tuli todella vihaisia jätkiä ja näki, että lukemat korpesivat, mutta silti sukille ei tultu", valmentaja Kylmälä sanoi ja muistutti, ettei leveistä lukemista huolimatta pian edessä oleva sarjakohtaaminen tule olemaan helppo. "KemPa:n kotiottelu ja Karihaaran hiekka. Se on sitten ihan eri peli." Voiton ja cupin jatkopaikan lisäksi aurinkoisen sunnuntain ilon aiheita oli yleisömäärä. Heinäpään tekonurmen katsomoihin oli löytänyt tiensä 63 ihmistä, mikä on FC OPA:n historian toiseksi korkein yleisömäärä heti viime syksyn nousujuhlaottelun jälkeen. Kakkospaikalla ollut 59 katsojaa ottelussa FC OPA - SC PAPS putosi nyt kolmannelle tilalle neljän hengen erolla. FC OPA jatkaa siis Suomen Cupissa 3. kierrokselle. Tiedossa on pitkä vierasmatka Vaasan kupeeseen Mustasaareen, jossa vastaan asettuu Nelosessa pelaava FC Kiisto 2. Ottelu pelataan tutuissa olosuhteissa, kun kenttänä on Botniahallin viereen rakennettu tekonurmikenttä. FC OPA:lla on tiedossa seuraavassa ottelussa rankka iltapuhde. Jo nyt loukkaantumisten ja edustuskelvottomuuksien vuoksi penkille riitti yhdellä MetroStarsin apupelaajalla viisi vaihtomiestä. Heistä yksi, Kimmo Hannu, pelasi kipsi kädessä ja Aarne Hautajärven käyttötarkoitus oli vain äärimmäisessä hädässä. Vaasaan joukkue lähtee vielä pienemmällä porukalla, sillä Timo Heikkilä putoaa työesteiden ja Toni Kuusirati armeijan vuoksi pois. Kimmo Hannun ja Sami Ylimäisen lähtö on vielä epävarmaa ja Mikko Pietikäinen on matkassa, jos nilkkojen kunto on parempi kuin tänään. Kuvat: (C) 2007, Kari Väre
|