PS KEMI JÄI TASAPELIIN
25.3.2007
FC OPA harjoitteli tänään aurinkoisella ja ajankohtaan nähden hyvin lämpimällä Heinäpään tekonurmella PS Kemin kanssa tasapelin maalein 2-2 (0-0). Pistejako Kakkosen suosikkeihin kuuluvaa joukkuetta vastaan karisti apinaa OPA:n harteilta. Edustusjoukkueen peli-ilme oli muuttunut viikon takaisesta OuJK -ottelusta yhtä paljon kuin vallitseva kevätsää: harmaasta, pilvisestä ja kalseasta iloiseen, aurinkoiseen ja viihdyttävään. Tunnin verran pallo kulki ja peli pysyi hyvin kuosissaan. Kemissä talvella pelattu ottelu oli varmasti monen mielissä, sillä pieniä koiruuksia sekä suunsoittoa esiintyi puolin ja toisin runsaasti. Erotuomarina toiminut Harri Siniaalto joutuikin nostamaan FC OPA:lle kuusi varoitusta sekä PS Kemille kolme, joista seuran pelaava toiminnanjohtaja Jukka Kuusisto sai kaksi ja tuli ajetuksi kentältä. Maaleja saatiin odottaa ottelun toiselle puoliajalle. Ensimmäinen osuma syntyi 57. minuutilla, kun Sami Hyvärinen laittoi Papa Niangin läpiajoon. Tilanteessa avustava erotuomari jäi lähtötelineisiin tuulennopean senegalilaisen kanssa ja kerrankin voi kotijoukkueenkin puolesta sanoa: Selvä paitsio. PS Kemin tasoitus syntyi täydellisenä lahjana testimaalivahdilta Patrick Mevolta, joka imaisi vastustajan keskityspallon verkkoon. Vain minuuttia myöhemmin Arto Käsmä paikkasi virheen ampumalla vasurilla takaylänurkkaan. "Käsmä on loistava näissä tilanteissa. Pallo pelataan oikealle, kavennus ja veto takanurkkaan. Käsmä teki näitä maaleja viime kaudella paljon", ihasteli valmentaja Jyrki Kylmälä. "Artsille ei saa antaa tippaakaan tilaa pelata." Päivän suoritus lämmitti muutenkin valmentajan sydäntä. Ottelusta jäi positiivinen kuva ja ensimmäisen puoliajan perusteella FC OPA:n otteet olisivat hyvinkin kelvanneet Kakkoseen asti. "Tämä oli taistelupeli meiltä. Puolustuspeli oli todella hyvää, eihän PS Kemi päässyt juurikaan pelaamalla maalipaikkoihin. Parasta puolustamista koko talvena", Kylmälä suitsutti. Puolustuslinjassa pelasivat pakkeina Sami Hyvärinen ja Teemu Kärenlampi sekä toppareina Jari Heikkilä ja Aarne Hautajärvi. Pakit pelasivat koko ottelun, mutta keskuspuolustus vaihtui 64. minuutilla Juho Mikkoseen ja Petteri af Hällströmiin. Jos ottelu sujui positiivissa merkeissä, oli myös katsomon puolellakin viihtyisää. Lämmin sää oli houkutellut Heinäpään tekonurmen aitojen reunoille pikaisen laskutoimituksen mukaan n. 80 katsojaa. Tästä lukemasta tulisi FC OPA:n historian toiseksi suurin yleisömäärä, jos harjoitusotteluiden luvut tilastoitaisiin. FC OPA:n vetovoimaa katsojien silmissä testataan aprillipäivänä, kun FC YPA vierailee Oulussa ennen MetroStarsin cup-avausta. Harjoitusottelukalenteriin on tulossa myös täydennystä, kun OPS tarjoaa OPA:lle cup-kenraalin joko ti 18. tai ke 19. päivä huhtikuuta. Ylimääräinen ottelu pelattaneen Castrenissa OPS:n harjoitusvuorolla tiistaina tai keskiviikkona, jos sinne varta vasten kalenteriin jätetty otteluaika saadaan käyttöön. Kuvat: (C) 2007, Kari Väre
|