OPA MITTAA PS KEMIN NYKYKUNNON

24.3.2007

FC OPA:n harjoituskauden toiseksi viimeinen ottelu pelataan huomenna. Aurinkoiselle ja lämpimälle Heinäpään tekonurmelle saapuu Kakkoseen valmistautuva PS Kemi. Ottelu alkaa klo 15:00.

Joukkueet kohtasivat aiemmin talvella Kemin Junkohallissa. Silloin jalkapallo-ottelu muuttui kortinpeluuksi, kun erotuomari nakkeli pelaajia kentältä punaisilla oikein urakkatahtiin. Pienessä hiekkahallissa PS Kemi jauhoi ylivoimalla FC OPA:sta voiton 5-2 (2-1).

Taannoinen kohtaaminen oli PS Kemille ensimmäinen harjoitusottelu tälle kaudelle. Avaus mukaan lukien kemiläiset ovat tahkonneet kenttiä jo kuuden ottelun verran ja tilille tulee peräti 12 ottelua ennen sarjakauden avausta.

Turhalle joukkueelle FC OPA ei käynyt häviämässä. PS Kemi on kaatanut mm. Ykkösessä pelaavista PP-70:n (1-0) ja RoPS:n (1-0) sekä viimeksi pelannut TP-47:n kanssa tasan 0-0. Myös tallinnalainen Kalev JK sai tuta kemiläisten voimasta häviämällä PS:lle TUL Cupin lopputurnauksessa.

FC OPA lähtee huomiseen otteluun 17-18 pelaajalla. Mukana on testattavana oleva maalivahti Patrick Mevo, jonka tärkein näytön paikka PS Kemi -ottelu on. Lisäksi oululaisille AC Oulun paidasta tuttu Titi Essomba on sotisovassa, jos saa luvan pelata.

Kolme pelaajaa - Janne Myllylä, Eelis Salo ja Tomi Vainionpää - on passitettu lepovuoroon pienten jalkavaivojen vuoksi. Lisäksi joukossa on muutama loukkaantunut (Kimmo Hannu, Joonas Sohlo) ja muiden syiden vuoksi poissa oleva.

Huomisen ottelun jälkeen FC OPA:n kausi jatkuu vielä aprillipäivänä, kun toinen Kakkosen seura FC YPA saapuu Ouluun. Jos kalenterissa ei tapahdu mitään muutoksia, ylivieskalaisten vierailun jälkeen alkaa kilpailukausi cupin 2. kierroksen ottelulla.