METRO JA AKATEMIA SEIKKAILIVAT HEINÄPÄÄSSÄ
10.3.2007
MetroStars korkkasi ulkopelikauden. Heinäpään tekonurmen erittäin harvalukuiselle yleisölle tarjottiin jos ei pelillistä viihdettä niin ainakin maaleja koko rahan edestä. OLS Akatemia ja Metro päätyivät tasapeliin 4-4 (3-2). Hiihtolomaviikko ja muut kiinnitykset näkyivät osapuolten kokoonpanoissa. MetroStars sai kaavittua kasaan kolme vaihtopelaajaa, kun matkalla eksyneetkin löysivät kentälle. Huonommissa kantimissa oli OLS Akatemia, joka joutui heittämään radalle kakkosvalmentajansa Kari Mikkolan sekä huoltajansa Juha Sundmanin. Pelin alku ei luvannut hyvää. OLS Akatemia hallitsi ja ottelutapahtumat pyörivät MetroStarsin kenttäpuoliskolla. Tempokin muistutti alussa enemmän sunnuntaikävelyä kuin sarjoihin valmistautuvien joukkueiden kohtaamista. Ensimmäisenä maalintekoon pääsi Mikko Haapala, jonka löysähkö veto onnistui jollain tavalla yllättämään vastustajan maalivahdin. Tasoitus tuli vain kuuden minuutin kuluttua ja kaksi minuuttia siitä Akatemian puolustaja tarjosi purkupallon suoraan OPA:n Henri Karppiselle, joka ei erehtynyt. OLS kuittasi osuman jo kolmen minuutin sisällä, kun kulmapotkun jälkitilanteessa pallo pyöri Metron maalin edustalla ja ensimmäisenkin maalin tehnyt Nazim Rezai pääsi rankaisemaan jo toisen kerran. Puolen tunnin kohdalla Rezai viimeisteli hattutemppunsa karkaamalla vasemmalla puolustaja Vesa Seppäseltä. Toisella puoliajalla radalle pääsivät FC OPA:n ulkomaiset testipelaajat Papa Niang ja Pape Thiam. Heti alkuvihellyksestä Pape oli nokakkain OLS:n maalivahdin kanssa, ilman tulosta. Seuraavasta hyökkäyksestä Papa nousi laidalla ohittaen kaksi Akatemian puolustajaa ja keskitti Papelle, joka puski maaliin. "Papalla ja Papella rupesi heti tulosta syntymään, kun he pääsivät kunnon alustalle ja isolle kentälle. Pikkuisen itsekkyys vaivasi molempia, mutta toisaalta heille oli annettu suhteellisen vapaa rooli pelata", sanoi valmentajana toiminut Raine Pernu. Pape Thiam vastasi myös loppuhetkillä syntyneestä tasoituksesta. Sitä ennen Rezai oli kurittanut Metron puolustusta neljännellä osumallaan, kun hän leikkasi linjan taakse päin puskemaan palloon kiinni. OLS Akatemia saikin tehtyä kaikki maalinsa vastustajan suosiollisella avustuksella eikä se ajoittaisesta selvästäkin kenttähallinnasta huolimatta vakuuttanut suuresti. "Tällä hetkellä koko kentän puolustuspelaamista täytyy harjoitella kaikkein eniten. Puolustuslinja toimii periaatteessa ihan hyvin, kunhan se saa suoritusvarmuutta ja eliminoitua tämän päivän kaltaiset helpot virheet", keikkavalmentaja totesi alakerran pelistä. "Neljässä harjoitusottelussa on mennyt 17 omiin. Vaikka vastustajat ovat olleet ihan eri sarjatasoilta kuin Metro, on se silti liikaa." Tunnelma kohosi ottelun loppuhetkillä melko lämpimäksi, kun OLS Akatemian pelaajavalmentaja Kari Mikkola ajettiin kentältä sopimattoman kielenkäytön vuoksi. Tilanne syntyi, kun Mikkola törmäsi pelitilanteessa yhteen Pape Thiamin kanssa ja sai osuman kasvoihinsa joko polvesta tai kengästä. Punaista joutui myös katsomaan Metron Jesse Mattson, joka sai kaksi keltaista korttia. Kuvat: (C) 2007, Kari Väre
|