KUOPION LEIRI TOTEUTUU SITTENKIN

23.2.2007

Pitkän aikaa liipasimella ollut leiri Kuopioon on saanut pitkien ja välillä hermostuttavienkin vaiheiden jälkeen lopullisen vahvistuksensa. Alun perin FC OPA:n piti kohdata viikon kuluttua Kuopiossa Kings ja KuPS Akatemia. Näistä kuitenkin KuPS perui ottelun.

FC OPA:n taustajoukot tekivät runsaasti töitä sen eteen, että sunnuntaillekin saataisiin ottelu ja leiri toteutettua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Puhelukierros vei FC OPA:n mm. Jyväskylään, Mikkeliin, Mustasaareen ja Joensuuhun - ilman tulosta. Halukkaita vastustajia olisi löytynyt joitakin varsinkin Kolmosen tasolta, mutta ongelmaksi muodostuivat ei niinkään sovitut harjoitusottelut vaan tiukassa olevat kenttävuorot.

"Muutama harmaa partakarva tässä on ehtinyt tulla lisää. Välillä on tuntunut, että valehdellaanko minulle päin naamaa vai onko tämä touhu todellakin näin hankalaa", kertoi joukkueenjohtaja Raine Pernu.

Pelastajaksi muodostui loppujen lopuksi kolmen eri nimen kombinaatio: Kuopion Palloseura, sen junioripäällikkö Anssi Pellikka ja joensuulainen SC Riverball.

Pellikka järjesti ystävällisesti sunnuntailta yhden hiihtolomaa viettävän KuPS:n juniorijoukkueen harjoitusvuoron Keskuskentän kuplahallista FC OPA:lle. Joensuusta puolestaan löytyi vastustajaksi SC Riverball, jolla oli vapaa viikonloppu ja pelihaluja mutta ei pelipaikkaa eikä vastustajaa. Kun KuPS:n suosiolla avustuksella järjestyi pelivuoro, voitiin FC OPA ja SC Riverball erikoisin järjestelyin naittaa yhteen.

Riverball pelaa Itä-Suomen piirin Kolmosta ja jäi lohkonsa viimeiseksi viime kauden Kakkosen noususarjassa. Luvassa on siis kutakuinkin oman tasoinen vastustaja FC OPA:lle.

"Aika erikoinen järjestely, mutta tämä oli ainoa ja viimeinen keino leirin pelastamiseksi. Taidetaan olla iso kalakukko velkaa KuPS:n Pellikalle", naureskeli matkasuunnitelmien ja hotellivarausten äärestä tavoitettu joukkueenjohtaja.

"Mutta täytyy kyllä sanoa, että ei tämä koskaan - siis ei koskaan - ole ollut näin vaikeaa kymmenvuotisella urallani."

Muutoksia on kokenut myös lauantain ottelu. Kovien pakkasten vuoksi Magnum Areenan lämpöputkia ei vielä avata, joten kenttä pysyy suljettuna ainakin Kuopion leirin aikana. Näin ollen FC OPA:n ja Kings Kuopion keskinäinen kohtaaminen siirtyy Keskuskentän kuplahalliin sekä myöhästyy kolmella ja puolella tunnilla.