FC OPA VIERAILI LAPSIPOTILAIDEN LUONA
19.12.2006
FC OPA vieraili tänään aamupäivällä Oulun yliopistollisen sairaalan osasto 62:lla. Visiittiin osallistuivat väistyvä kapteeni Jesse Mattson, hänen seuraajansa Aarne Hautajärvi sekä seuran hallinnosta puheenjohtaja Ralf Mattson ja urheilutoimenjohtaja Raine Pernu. Osasto 62 on lasten sekä nuorten sisätauti- ja infektio-osasto. Osastolla hoidetaan potilaita vauvasta aina teini-ikäiseen saakka. Infektiopuolen potilaat kärsivät usein vaikeasta virus- tai bakteeritaudista kuten hengitystieinfektiosta tai oksennus-ripulista. Sisätautiosastolla hoidetaan monenlaista tautikirjoa kuten diabetestä, reumaa tai munuaissairauksia ja potilaat ovat usein pitkäaikaissairaita. Vuodepaikat olivat tänäänkin viimeistä myöten täynnä, vaikka mitään vakavaa epidemiaa ei ole liikkeellä. FC OPA lahjoitti osastolle kaksi kannettavaa pelikonsolia sekä tukun pelejä kumpaankin laitteeseen. Lahjoituksen ottivat vastaan osastonhoitaja Kaarina Karvonen, apulaisosaston- "Hoitajilla jää hyvin vähän aikaa muihin aktiviteetteihin kuin hoitamiseen. Siksi on hyvä, että saimme pelikoneita, joilla potilaat saavat ajan kulumaan paremmin myös itsekseen", iloitsi osastonhoitaja Karvonen. "Ennen kaikkea on hyvä, että löytyy toisia nuoria, jotka jaksavat ajatella, miten pienten potilaiden jaksamista sairaalassa olemisen aikana voi helpottaa." Osastonhoitaja Karvosen mukaan sisätauti- ja infektio-osasto ei ole yleisesti lahjoituslistan kärjessä. Esimerkiksi syöpä- ja sydäntautiosastot keräävät rutkasti enemmän julkisuutta ja lahjoituksia, vaikka tarve sisätaudeilla on yhtä kova.
"Infektioiden estämiseksi kaikki osaston lelut, tarvikkeet ja tekstiilit pitää puhdistaa sekä pestä huolellisesti ja usein. Siksi ne kuluvat nopeasti ja tavaroiden elinkaari on lyhyt", Karvonen sanoi ja osoitti ”tuulettumassa” olevia satukirjoja. |