TOTA TÄYDENTÄÄ KOLMOSEN

10.11.2006

FC OPA:n ensi kauden vastustajat Kolmosessa ovat tapetilla. Kun yhtään seuraa ei Kakkosesta pudonnut ja KajHa nousi, päätti piirihallitus marraskuun alun kokouksessaan nostaa 12. joukkueeksi sarjasta karsinnassa pudonneen Tornion Tarmon.

Pallo on pyörinyt voimakkaasti etelään kahden vuoden aikana. Kun piirin Kolmonen yhdistyi yhteen lohkoon kaudeksi 2005, pelasivat sarjassa eteläisiltä piirin alueilta vain HauPa ja FC Raahe.

Sen sijaan ensi kaudella pelkästään oululaisia joukkueita on mukana neljä. FC OPA:n lisäksi sarjasijoituksista Kolmosessa kamppailevat Tervarit, Oulun Tarmo ja OLS Akatemia pohjoisen naapuria HauPa:aa unohtamatta.

FC OPA:n lisäksi sarjanousijoita ovat OLS Akatemia sekä Nelosen C-lohkon voittanut KemPa. Kolmoseen tulee fuusion myötä yksi uusi seura, kun FC Tarmo (ent. Jormuan Tarmo ja FC Kajaani) laittoi hynttyyt yhteen viime aikoina junioritoimintaan keskittyneen KaPa:n kanssa. Fuusion tuloksena syntyy AC Kajaani.

Piiri on esittänyt sarjajärjestelmään muutoksia, jotka ovat tällä hetkellä lausuntokierroksella eri seuroissa. Esityksen mukaan 22 ottelun runkosarjan jälkeen pelattaisiin yhden viikonlopun aikana kaksiosainen karsinta siten, että toisessa vaiheessa lohkovoittaja kohtaisi ensimmäisen vaiheen - toiseksi sijoittunut vs. kolmanneksi sijoittunut - voittajan.

FC OPA on vastustanut muutosta yhdeksän kohtaisella listalla. Merkittävimmät vastustavat argumentit ovat pelimäärän lisääntyminen sekä sattuman liika korostuminen Kakkosen karsintaan menijää ratkaistaessa yhden viikonlopun otteluilla.

KOLMONEN 2007
SEURA LYHENNE KOTIPAIKKA
1. AC Kajaani AC Kajaani Kajaani
2. FC Kurenpojat FC Kurenpojat Pudasjärvi
3. FC Oulun Pallo FC OPA Oulu
4. FC Raahe FC Raahe Raahe
5. FC Rio Grande FC Rio Grande Rovaniemi
6. FC SantaClaus FC Santa Claus Rovaniemi
7. Haukiputaan Pallo HauPa Haukipudas
8. Keminmaan Pallo KemPa Keminmaa
9. Oulun Luistinseura OLS Akatemia Oulu
10. Oulun Tarmo OuTa Oulu
11. Tervarit Tervarit Oulu
12. Tornion Tarmo ToTa Tornio