VIELÄ KERRAN POJAT!

19.9.2006



MetroStarsin pitkä ja välillä raskaaltakin tuntunut kausi huipentuu tänään. Sarjan päätöskierroksen varaslähdössä Metro kohtaa Inter Välivainion Heinäpään tekonurmella klo 17:00 alkavassa ottelussa.

Välivainion versio kuuluisasta Interistä on tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä. MetroStars on sopivasti juuri kaksi pistettä edellä kuudentena, joten otteluun jää panokseksi keskinäisen herruuden lisäksi myös sarjasijoitus.

Mielenkiintoinen tilastopala kertoo, että IVFC ei ole koskaan pystynyt voittamaan FC OPA:n joukkueita saatikka sitten iskemään yhtäkään lohdutusmaalia. Joukkueiden edellinen hiukan lämpimäksi äitynyt kohtaaminen päättyi Metron voittoon 1-0. Interillä on puolestaan takanaan kahden ottelun voittoputken alku, mikä saa pelaajamanageri Jaakko Alavuotungin aurinkoiselle päälle.

"Kausi on ollut aikamoista vuoristorataa. Välillä on tullut tappioita, jopa pöyristyttävin lukemin, mutta vastapainoksi meillä on ollut vahvempia jaksoja kuten nyt."

Vastustajan pelaajatilanne pysyy sumuverhon peitossa. Otteluraportteja seuraamalla selviää kuitenkin, että myös IVFC on kärsinyt Metron lailla pelaajien lukumäärien heittelystä puoleen ja toiseen. Joukkueella on myös uusi maalivahti entisen muutettua Irlantiin asti.

"Uskoisin, että saamme vahvan miehityksen otteluun, jossa on vielä paljon panosta sarjan lopullisten sijoitusten suhteen", Alavuotunki toteaa ja lupaa täyden vastuksen Metrolle.

MetroStarsin lähes 30 hengen pelaajistosta peliin kaavitaan kasaan noin puolet. Tilanne edelliseen otteluun verrattuna helpottuu huomattavasti, kun Jussi Anttila ja Mikko Haapala vapautuvat pelikiellosta.

Jani Haatajan SGB-ottelussa saama vamma on pelättyä lievempi ja hän tulee ainakin kokeilemaan jalan kestävyyttä. Myös muutama reissulasse palaa ruotuun, joten pitkäaikaispoissaolijoiden lisäksi ainoat puuttuvat ovat yövuoroa tekevä Ville Vanhala ja kantapäiden kanssa tuskaileva Janne Keränen.

Lisäksi mikäli puolivakavissaan tehty huulenheitto toteutuu, saatetaan Metron paidassa nähdä myös yksi yllätysvisiitti.