KUN ONNI EI HYMYILE, OSA 2

17.9.2006

Kiirettä pitää.
Kiirettä pitää.
Pallon kimpussa Metron Jussi Jarva ja Joonas Kauppinen sekä SGB:n Janne Katiska.
Pallon kimpussa Metron Jussi Jarva ja Joonas Kauppinen sekä SGB:n Janne Katiska.
Tapio Lohimies pelasi jälleen taistelupelin.
Tapio Lohimies pelasi jälleen taistelupelin.
Mietteliäs valmentaja.
Mietteliäs valmentaja.

Jo toisen kerran peräkkäin FC OPA MetroStars joutui onnettaren hylkäämäksi. SGB jyräsi Metron niin taidolla mutta myös tuurillakin ja vähälukuinen yleisö sai nauttia maalirallista lukemin 6-3 (2-2).

Yhdellä varsinaisella ja kahdella ns. vaihtopelaajalla ottelussa pelannut Metro pysyi vastustajansa kyydissä puoliaikaan asti. Sen jälkeen SGB:n miesylivoima tuli entistä selvemmin esille ja hyväkuntoinen vastustaja juoksi Metrolta jalat alta.

Viikonloppuvapaalla armeijasta ollut Jussi Ailisto pelasi ottelua kuumeisena ja kaksi täysimittaista salibandyottelua allaan. Kun vielä Jani Haataja pyöräytti nilkkansa toisen puoliajan alkupuolella, olivat kellot MetroStarsille soineet lopullisesti.

Ottelun erikoisuuksiin kuului se, että kolmeen maaliin asti MetroStars siirtyi aina ensin johtoon, minkä SGB kuittasi muutamassa minuutissa. Metrolla oli mahdollisuus varsinkin ensimmäisellä puolikkaalla muutamaan lisämaaliin, mutta Tuomo Pähtilän vapaapotkut ja Tuomo Iinatin läpiajo olivat tuloksettomia.

Toisen puoliajan "paras" maalintekopaikka oli Jussi Jarvalla, joka epäonnistui rangaistuspotkusta sekä sen jälkeisestä reboundista.

MetroStarsin maalitilastoon pääsivät Tuomo Iinatti kahdesti ja Toni Ryynänen kerran. Vierasjoukkueen kurittajan rooleissa toimivat Jani Koivukangas hattutempullaan sekä Jani Paasi kahdella ja Toni Juvanne yhdellä maalilla.

MetroStarsin pelikiellossa olevaa maalivahtia tuurasi Marko Ihalainen, joka kävi jo aiemmin keikkaveskarina kahdessa ottelussa. Ihalainen joutui melkoiseen tulitukseen eikä hänkään pystynyt yksin taistelemaan huono-onnisen ja väsyneen puolustuksen vuodettua.

"Kentältä hävisi kaikki energia, kun Jani Haataja loukkaantui. Siihen kaatuivat meidän mahdollisuutemme", näki itsekin kentälle joutunut valmentaja Lauri Kauppinen.

"Liian helposti vastustaja pääsi tilanteisiin", Kauppinen päätti lyhyen analyysinsä.

MetroStarsin pelit jatkuvat jo ensi tiistaina, jolloin pelataan kauden päättävä kotiottelu Inter Välivainiota vastaan. Pelaajatilanteeseen pitäisi olla tiedossa helpotusta, kun pelikieltoiset Jussi Anttila ja Mikko Haapala vapautuvat käyttöön.

Myös muutamat maailmanmatkaajat palaavat kaupunkiin ja pukevat edustusasun vielä kerran tälle syksylle päälleen. Marko Ihalainen jatkaa maalipuiden välissä.

Su 17.09.2006, Castren

SGB - FC OPA MetroStars 6-3 (2-2)
21. 0-1 Toni Ryynänen
22. 1-1 Jani Paasi
36. 1-2 Tuomo Iinatti
43. 2-2 Jani Paasi
48. 2-3 Tuomo Iinatti
49. 3-3 Toni Juhanne
57. 3-4 Jani Koivukangas
62. 3-5 Jani Koivukangas
80. 3-6 Jani Koivukangas
Erotuomari: Kari Hyttinen
 
FC OPA MetroStars:
Avauskokoonpano
Jussi Ailisto < 33.
Jani Haataja < 18. > 33. < 56.
Marko Ihalainen (mv)
Tuomo Iinatti
Jussi Jarva
Joonas Kauppinen
Tapio Lohimies
Tuomo Pähtilä
Vesa Seppänen
Jarkko Vaattovaara
Ville Vanhala
Vaihtopelaajat
Lauri Kauppinen > 56.
Raine Pernu
Toni Ryynänen > 18.

NELONEN
Lohko B
OLS Akatemia    21 21 0  0

142-14

63
SGB 21 13 0  8  74-47 39
FC FC 21 11 3  7  55-45 36
PaTe 21 11 1  9  43-36 34
FC Kanuunat 20 10 3  7  60-49 33
FC OPA MetroStars  21  8 4  9

48-47

28

IVFC 21  7 5  9  28-60 26
OsPa 21  7 3 11

44-68

24

FC Kurenpojat 2 21  7 2 12

36-72

23

KIsku 20  6 2 12

34-47

20

MuhU 20  5 3 12

24-50

18

AS Moon 20  2 6 12

24-77

12