LOMAVOITTO

20.6.2006

Rapatessa roiskuu.
Rapatessa roiskuu.
Joonas Vaattovaara painii Jani Kytöahon kanssa.
Joonas Vaattovaara painii Jani Kytöahon kanssa.
Herculeksen Juha Ekorre kahvittaa OPA:n Jussi Jarvan.
Herculeksen Juha Ekorre kahvittaa OPA:n Jussi Jarvan.
Kai Kanniainen ja Jonne Toivonen vastakkain.
Kai Kanniainen ja Jonne Toivonen vastakkain.

FC OPA lähti lämpimältä Heinäpään tekonurmelta kesäloma viettoon kolme pistettä rikkaampana. JS Hercules hävisi leveistä lukemista huolimatta tasaisen ottelun maalein 1-4 (0-1). Päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen se, että voitto oli enemmän rutiininomainen kuin aidosti pelattu voitto.

FC OPA oli tehnyt ottelua varten kaksi pelaajamuutosta. Kränääviä nilkkojaan parantelevan Janne Myllylän tilalle oli siirretty Kai Kanniainen ja Joonas Vaattovaara oli tehnyt tilaa koko kevään työesteiden kanssa painineelle Jussi Jarvalle.

Ensimmäisen kolmivarttisen aikana Hercules painoi FC OPA:n ahtaalle. Vastustaja rappasi lujaa ja onnistui aktiivisen taklauspelinsä ansiosta sotkemaan kotijoukkueen pelinrakentelua. Rappaamisen kohteena oli erityisesti Kimmo Hannu, joka sai useampaan otteeseen kerätä kamppeitaan kentän pinnasta.

Vaihtopenkin kautta joutuivat kiertämään kaksinkamppailutilanteessa nilkkansa muljauttanut Arto Käsmä ja kyynärpäästä nenäänsä iskun saanut Jussi Jarva. Käsmä palasi pelinrakentelutehtäviinsä toisen puoliajan alkuhetkillä, mutta Jarvan kolvin verenvuodon tyrehdyttäminen otti tovin aikaa.

Ensimmäisellä puoliajalla FC OPA pääsi todellisiin maalipaikkoihin vain kahdesti, mutta Joonas Sohlon pusku 8. minuutilla ja laukaisu 31. minuutilla eivät tuottaneet tulosta. Joukkueet odottelivat jo taukovihellystä, kun Jarvan tilalle mennyt Henri Karppinen kiitti valmentajaansa luottamuksesta ja viimeisteli avausosumaan oltuaan kentällä vain viisi minuuttia.

Toiselle puoliajalle FC OPA muutti taktiikkaansa. Varttitunti vastustajaa juoksutettiin terävillä ja lyhyillä syötöillä puhki. Sen jälkeen palloa painettiin Herculeksen päätyyn kolmella kärjellä.

Ottelu ratkesi kahdeksanminuuttiseen, jonka aikana FC OPA maalasi kolmesti. Joonas Sohlo, Joonas Vaattovaara ja Arto Käsmä tekivät tarvittavat osumat. Haaveet kauden ensimmäisestä nollapelistä romuttuivat, kun Herculeksen maalitykki Antti Antila pääsi rokottamaan puolustuksen huolimattomuusvirheestä.

"Teemme pelaamisesta edelleen liian vaikeaa. Pallo pelataan seisovalle miehelle, vaikka se pitäisi syöttää liikkeessä olevalle", tuumasi valmentaja Jyrki Kylmälä ja lupasi keskittyä asiaan loman jälkeisissä harjoituksissa.

"Äänenkäyttö oli luokatonta ja kierrättämisen nopeus liian hidasta."

"Kolmeen kärkeen siirtyminen toisella puoliajalla toimi erittäin hyvin ja sitä ennen saatiin vastustaja juoksutettua puhki syöttöpelillä", Kylmälä kertasi ottelun positiivisia seikkoja.

FC OPA:lla alkaa päivän ottelun jälkeen kesäloma. Paluu tositoimiin tapahtuu vasta heinäkuun puolivälissä, kun OPA pääsee testaamaan Castrenin uuden tekonurmen pintaa ottelussa haukiputaalaista SC PAPS:ia vastaan. Sarjataulukossa ei merkittäviä tapahtunut. FC OPA:n etumatka seuraaviin venähti nyt viiteen pisteeseen.

Ti 20.06.2006, Heinäpään tn
FC OPA - JS Hercules 4-1 (1-0)
43. 1-0 Henri Karppinen
62. 2-0 Joonas Sohlo
67. 3-0 Joonas Vaattovaara
70. 4-0 Arto Käsmä

75. 4-1 Antti Antila

Erotuomari: Joonas Nikula
Yleisöä: 20
 
FC OPA:
Avauskokoonpano
Kimmo Hannu < 60. > 87.
Petteri af Hällström
Jussi Jarva < 38. > 70.
Kai Kanniainen < 51.
Jaakko Kovalainen
Teemu Kärenlampi
Arto Käsmä < 24. > 51. < 87.
Jesse Mattson < 68.
Mikko Mäkäräinen (mv)
Joonas Sohlo < 70.
Sami Ylimäinen
Vaihtopelaajat
Matti Haapala > 68.
Mikko Hyvärinen
Henri Karppinen > 38.
Mikko Rantala > 60.
Joonas Vaattovaara > 24.
 
Palkinnot:
FC OPA Joonas Sohlo
JS Hercules Jussi Juurikka
Palkintoraati: Pekka Brunni
Raimo Järvitalo
Palkintosponsori: Herman Andersson Oy

NELONEN
Lohko A
FC OPA 6 5 1 0

30-11

16
SC PAPS 6 3 2 1

14-7

11

Spartak 6 3 2 1

16-11

11

KeP-77 6 3 2 1

20-16

11

FC RAI 6 2 3 1

13-9

9

Terwaarit 6 2 2 2

20-15

8

OuJK 7 2 1 4

15-20

7

JS Hercules         7 2 1 4

8-22

7

FC Nets 6 2 0 4

16-15

6

OuRe 6 0 0 6

11-37

0