UUSI YRITTÄJÄ VIERAISILLA
14.5.2006
FC OPA:n edustusjoukkueen sarjakausi alkaa tänään. Se kohtaa vilpoisalla Heinäpään tekonurmella klo 17 alkavassa ottelussa Spartak Kajaanin. Tähän viikonloppuun on kuulunut kolme muutakin ottelua, joissa voittajiksi selviytyivät FC Nets, FC RAI ja KeP-77. Päivän vieras Spartak Kajaani on uusi seura pohjoissuomalaisella pallokartalla. Se peri laiminlyöntien takia sarjoista suljetun Kajaanin Peli-Poikien paikan Nelosessa. Uutuutensa ja nettisivujen puuttumisen vuoksi seurasta on hyvin vähän tietoa jaettavaksi. Kokoonpanosta löytyy kuitenkin kaksi ulkomaalaista, joten mistään pienestä tekijästä ei ole kyse. Nelosessa monta suosikkia Nelosen A-lohkossa on monta suosikkia. Spartak on varmasti yksi niistä, mutta materiaalin puolesta ylivoimainen lienee KeP-77. Se on kuitenkin hyvissä ajoin ilmoittanut olevansa harrastemielellä liikenteessä eikä kempeleläisten jopa liigakokemusta hankkineella miehistöllä ole kiinnostusta sarjanousuun. Yksi varteenotettava yllätystekijä on lohkoa talvella FC Kurenpoikien kanssa vaihtanut FC RAI, joka on tietojen mukaan vahvistanut joukkuettaan talvella. RAI voittikin avausottelussa Oulun Reippaan leveästi 4-1. Vahvoja tulevat olemaan myös SC PAPS, jonka sarjasta luopumisesta liikkui huhuja alkukeväästä, sekä OuJK. Uudet pelaajat tositestissä FC OPA lähtee peliin neljällä uudella pelaajalla. Ringissä ovat mukana kokeneet Petteri af Hällström, Teemu Kärenlampi, Sami Ylimäinen ja Kimmo Hannu. Edustusjoukkuetta eivät loukkaantumiset haittaa. Puolustajista vain Pertti Ala-aho kärsii olkapäävammasta, mutta on pelikykyinen.
|