VAIN YHDEN ASKELEEN TÄHDEN
11.5.2006
MetroStars avasi pistetilinsä tänään pelatussa Nelosen kamppailussa. FC OPA tasasi arkiottelun pisteet numeroin 2-2 (1-0) Kuivaniemen Iskun kanssa. Esitys sunnuntaiseen sarja-avaukseen verrattuna ei järin parantunut. Ottelusta odotettiin vaikeaa jo matkalle lähdettäessä. Kuivaniemen Urheilukenttä on pienikokoinen ja sorapintainen, mikä tiesi isoihin tekonurmialustoihin tottuneelle joukkueelle suuria sopeutumisvaikeuksia. Myös kotijoukkueen pelitapa oli sopeutettu kentän mukaiseksi, johon FC OPA ei kunnolla pystynyt vastaamaan. MetroStars hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta Iskulle siunaantuivat parhaat maalipaikat. Ensimmäinen kunnollinen yritys oli 8. minuutilla, kun joukkueelle tuomittiin 20 metristä käsivirheen takia vapaapotku. Vielä tuolloin Ville Ritola oli OPA:n maalissa ohittamaton. Iskun maali syntyi myös erikoistilanteesta. Sivurajaheitto lingottiin OPA:n boksissa olleeseen sumppuun, jossa Jouni Huuskonen pääsi sivauttamaan pallon ohi Ritolan. Vain hetkeä myöhemmin Iskulla oli tilaisuus lisätä johtoa, mutta topparit kahville laittaneen Jari-Pekka Martimon lirutus oli liian hidas ja puolustus ehti siivota pallon maaliviivan lähistöltä pois. MetroStarsin etsikkoaika osui kahteen tehokkaaseen minuuttiin heti toisen puoliajan alussa. Puoliajalla tehdyt pelaaja- ja pelipaikkavaihdot näyttivät tuottaneen tulosta. Ensin Mikko Haapala nosti pallon yli vastaan tulleen Iskun maalivahdin Jukka Ravaskan ja vain piirun verran myöhemmin Mikko Hyvärinen teki toisen maalin Samuel Waheebin painittua maalivahdilta pallon. Waheeb pelasikin jo toisen peräkkäisen pirteän ottelun ja sai osakseen monta hyvää maalipaikkaa. Kanuunoita vastaan onnistumisen esteenä oli hyökkääjän kokoon nähden liian järeä pakkikalusto. Tänään mukana oli vain huonoa tuuria ja hiukan heikko sihti. Loppulukemista vastasi Kuivaniemen Iskun Esa Soikko, joka latasi vapaapotkusta muurin ohi kovan maanuoliaisen. Tilannetta edelsi Tapio Lohimiehen rike, jossa hän taittoi puolinelsonilla itseään huomattavasti isomman pelurin nurin. Tasoitusmaalin jälkeen Isku painoi OPA:n päätyyn kuin yleinen syyttäjä, mutta Metron alakerta kesti kuin kestikin tulituksen. FC OPA:n peliä vaivasi yksi selvä synti. Pallon haluaminen oli heikolla tasolla. Monessa kaksinkamppailutilanteessa yksi eteen päin otettu askel olisi saattanut monelta tilanteelta pelastaa. Kuivaniemellä ihmeteltiin myös erotuomarityöskentelyä. Varsinaista kotiinpäin vetoa ei tapahtunut, mutta sääntökirjojen omintakeinen tulkinta sai ihmetystä aikaiseksi ainakin vieraiden aitiossa. Lopputuloksen kannalta tällä ei ollut mitään merkitystä, sillä kohtelu oli samanlaista molemmille osapuolille. Jos työpisteitä jaettaisiin, voitaisiin voitto antaa jopa Iskulle. "Iskun pitkät avaukset tiedettiin ja rakennettiin peliryhmitys sen mukaiseksi, että keskellä olisi pallot voittavia pelaajia", aloitti valmentaja Lauri Kauppinen. "Ensimmäistä puoliaikaa hallittiin, mutta maaleja ei vain saatu aikaiseksi. Toiselle puoliajalle halusin muutoksilla vauhtia yläkertaan." "Ehkä pojille tuli nopeista maaleista hyvän olon tunne ja ote katosi. Kun ote katoaa, sitä on vaikea saada takaisin", Kauppinen kommentoi. MetroStarsin härkäkuukausi jatkuu ensi tiistaina. Joukkue saa vieraakseen Castrenin hiekalle yhden lohkon suosikin OLS Akatemian, joka pöllyytti sarja-avauksessa MuhU:n nurin murskalukemin 9-0. Jatkoon on hyvä lähteä, sillä tänään kolmella vaihtopelaajalla ja kahdella ilman peliaikaa jääneillä loukkaantuneilla hätäavuilla liikkeellä ollut OPA jaksoi puurtaa hyvin täyden peliajan. Loukkaantumishuolia on siltikin, koska vaivaisia tai puolikuntoisia on reilun puolenkymmentä ja amatöörijoukkueen arkeen kuuluvat myös työ- sekä opiskelukiireet
|