FC OPA:LLE OMA OTTELUJUONTAJA
10.4.2006
FC OPA on pestannut legendaarisen Pertti Nykäsen, 63, molempien joukkueidensa kotiotteluiden juontajaksi. Oulun jalkapalloääntä testattiin lauantaina cupin pelissä ja tyytyväinen seurajohto paiskasi ottelun jälkeen Nykäsen kanssa kättä sopimuksen merkiksi. Kaksi kertaa Ykkösen Vuoden Juontajana palkittu Pertti Nykänen aloitti kuuluttajan uransa jo vuonna 1980 OLS:n 100-vuotisjuhlaottelussa QPR:ää vastaan. Sen jälkeen matkamittariin on kertynyt juontajana viisi eri lajia, satoja otteluita sekä pitkälti toistakymmentä eri seuraa. Maan korkeimmilla sarjatasoilla Nykänen on ollut jääpallossa OLS:n ja OPS:n, kaukalopallossa R-Ville Teamin, futsalissa Tervareiden ja jalkapallossa FC Oulun mikrofonissa kiinni. FC OPA:n juonnot eivät jää näin osaamisesta eivätkä lajiasiantuntemuksesta kiinni. Nykänen on toiminut juontamisen lisäksi myös JuPS:n ja OLS:n organisaatioissa juniorijoukkueiden valmentajana. Eläkkeellä olevan luokanopettajan ääntä pääsemme kuuntelemaan ensimmäisen kerran 7. toukokuuta, kun MetroStars isännöi kajaanilaista FC Kanuunoita. |