FC OPA:N MAALILLE HUIPPUVAHVISTUS

6.4.2006

Edustusjoukkueen akuutti maalivahtipula on saanut ainakin väliaikaisen ratkaisun. FC OPA on tänään allekirjoittanut sopimuksen 20-vuotiaan venäläispelaajan Sergei Kosovin kanssa.

Kahdeksassa poikien maaottelussa kotimaataan edustanut Kosov pääsee tositoimiin jo lauantaina, kun FC OPA kohtaa Suomen Cupissa rovaniemeläisen FC Rio Granden. Kansainvälinen pelilupa saapui hänen entisestä seurastaan tänään. 

Kosov on pelannut viimeiset kaksi kautta Pietarin Zenithissä sekä edustus- että reservijoukkueessa. Sitä ennen hän pelasi yhden kauden Moskovan Dinamon reserveissä. 

Komearaaminen (195 cm / 89 kg) maalivahti on tänä keväänä ollut AC Oulun testattavana. FC OPA solmi kuitenkin Kosovin kanssa pelaajasopimuksen paikkaamaan maalivahtipulaa, koska edustusjoukkueen tämän hetkinen ykkösvahti Ville Ritola eikä häntä harjoitusotteluissa tuurannut Tervari-laina Mikko Mäkäräinen pysty pelaamaan. Ritolaa kiusaa jo kolmesti napsahtanut nilkka ja vuokralle kaavailtu Mäkäräinen on kuumeessa.

”Olen todella tyytyväinen, että maalivahtiongelma saatiin edes väliaikaisesti ratkaistua. Cupin ottelussa ei olisi ollut mitään mieltä, jos olisimme pelanneet puolikuntoisella veskarilla”, totesi FC OPA:n valmentaja Jyrki Kylmälä.

FC OPA:n sarjatasoon nähden Kosov on kovan luokan tekijä, minkä vuoksi hänelle etsitään yhdessä pelaaja-agentin kanssa vuokraseuraa ylemmistä sarjoista. Näin ollen hän ei jääne seuraan koko kauden ajaksi.

FC OPA hakeekin vielä kahta-kolmea maalivahtia riveihinsä. Seuran kahdella joukkueella on Kosovin lisäksi vain yksi puiden vartija, kun MetroStarsin maalitolppien väliin kaavailtu pelaaja päättikin olla liittymättä mukaan. Tällä hetkellä harjoituksissa on yksi uusi maalivahti ja Mikko Mäkäräisen kohtalosta neuvotellaan vielä pelaajan sekä asianomaisten seurojen kesken.