LEINONEN KURITTI ISKUA

1.4.2006

Huutajat.
Huutajat.
Ei ihan torikokous, mutta kokous kuitenkin. Erotuo-
mari Keijo Siniaalto puhut-
telee pelaajia.
Ei ihan torikokous, mutta kokous kuitenkin. Erotuo- mari Keijo Siniaalto puhut- telee pelaajia.
Jani Haataja viilettää pallon kanssa.
Jani Haataja viilettää pallon kanssa.

Keskikenttäpelaaja Antti Leinonen oli hurjassa vireessä tänään, kun FC OPA MetroStars ryöpytti harjoitusottelussa vastustajansa Kuivaniemen Iskun maalein 6-2 (3-1). Leinosen pelikengän kautta pallo löysi maaliin viisi kertaa, mikä on seuran yhden ottelun maalintekoennätys.

Murskalopputulos osaltaan mairittelee FC OPA:oa, sillä tämä oli Iskun ensimmäinen harjoitusottelu tälle kaudelle. Lisäksi peliareenan Ouluhallin alusta oli vastustajalle hiukan outo, vaikka betonilattian päällä oleva ohut matto keräsikin varovaisen positiivisia arvioita vastustajalta. 

MetroStarsilla oli hyviä paikkoja useampaankin kuin kuuteen maaliin. Joukkueen rinkiin vasta liittynyt Mikko Haapala pääsi kahteen otteeseen kokeilemaan Iskun maalivahdin taitoja ja Antti Leinonenkin joutui tunnustamaan, että onni ei ole aina mukana.

Ottelu toi myös jobinpostia FC OPA:lle, sillä Ville Ritolan nilkka ei taaskaan kestänyt pelaamista vaan hän joutui puolen tunnin paikkeilla kipittämään vaihtopenkille. Maalipuiden väliin asteli kenttäpelaaja Antti Hartikka. Hänen otteet maalivahtina olivat sellaiset, että kannattaa edes muutaman minuutin ajan illan pimeinä tunteina harkita, mikä olisikaan hänen oikea pelipaikkansa.

Päivän erikoispalkinto menee FC OPA:n valmentajalle Jyrki Kylmälälle, joka kävi parikymmentä minuuttia testaamassa pelikykyjään. Vaikka jalka ei enää entiseen tahtiin noussutkaan, oli Y:n apu pelinohjauksen osalta verratonta ja peliäly yhä tallessa.

Kylmälän poistuessa kentältä katosi myös pelaajien ohjaaminen kokonaan. Pelinohjaus kentällä on asia, jonka nuoret pojat oppivat vain kokemuksen kautta. Selkeästi sitä kuitenkin kaivattiin, sillä MetroStarsin peli muuttui astetta lähemmäs roiskintaa Y:n poistuttua kymppipaikalta.

Kuivaniemen Iskun kaksi maalia tekivät Olli Heinikoski ja Taneli Heinikoski. Hetki ennen kuivaniemeläisten tasoitusmaalia Arto Soinilla oli oma tilaisuutensa, mutta hän veti käsivirheestä tuomitun rangaistuspotkun tolppaan.

La 01.04.2006, Ouluhalli

FC OPA MetroStars - KIsku 6-2 (3-1)
05. 1-0 Antti Leinonen
29. 1-1 Olli Heinikoski
39. 2-1 Antti Leinonen
40. 3-1 Jani Haataja
73. 4-1 Antti Leinonen
82. 5-1 Antti Leinonen
87. 6-1 Antti Leinonen
88. 6-2 Taneli Heinikoski

Ps. Toimitus pahoittelee pelikuvien laatua. Toimituksen käytössä olevan digikameran tehot eivät riitä kuvaamiseen Ouluhallin tai Kempelehallin tapaisissa suurissa ja voimakkaasti valaistuissa tiloissa eivätkä pimeällä. Ongelma näkyy tämän päiväisissä ja on näkynyt aikaisemmissakin kuvissa.