TOIMISTOLLE JATKOAIKA

30.1.2006

FC OPA:n toimiston aukioloajat muuttuvat. Totutusta kuudesta tunnista nipistetään yksi pois ja vastaisuudessa toimisto avautuu klo 11 ja sulkee ovensa klo 16.

Aukioloaikojen supistusten vastapainona joka viikon keskiviikko toimisto pitää miehitystä yllä klo 19 saakka. Jatkoajan tarkoituksena on palvella päivisin opiskelevia tai töissä käyviä pelaajia, jotka näin voivat kokoontua tarvittaessa seuran tiloissa ilta-aikaan.

Sattuneista syistä jatkoaika toteutuu täysimääräisenä helmikuussa kuitenkin vain kahtena keskiviikkona. Ovet sulkeutuvat ennenaikaisesti 15. päivä ja 22. päivä avataan vasta iltapäivällä.

Jatkoaikaa kokeillaan ainakin helmikuun ajan. Mikäli sille ei katsota olevan tarvetta, maaliskuussa palataan vanhoihin aukioloaikoihin.

Toimiston kuukausittaiset aukioloajat näet seurainfon kautta.