UUSI LOGO
8.9.2015
FC OPA ottaa käyttöönsä uuden logon. Vanha, 10 vuotta palvellut tunnus siirtyy logojen vanhainkotiin. FC OPA:n perustamisen yhteydessä otetiin käyttöön logo, jota muokattiin hieman jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Kaareva teksti oikaistiin ja fonttia muutettiin. Tällä formaatilla mentiin kymmenisen vuotta. Paitsi, että... logo ei kuitenkaan pysynyt samana. Ongelman muodosti murrettu sininen väri. Tai ei väri sinällään, vaan se että alkuperäinen logo hävisi kun Raine Pernun tietokoneen kovalevy aikanaan hajosi, eikä mitään ollut tehtävissä. Niinpä tuon kovalevyn hajoamisen jälkeen käytössä olleet versiot ovat olleet kopion kopioita tai uudelleen luotuja versioita, joissa sininen on ollut silmämääräisesti lähellä alkuperäistä. Toinen ongelma vanhassa logossa oli jalkapallon muodon saanut O-kirjain. Kaikki eivät osanneet lukea lgossa olevaa teksitä OPA, vaan tulkinta jäi torsoksi. Uutta logoa alettiin hahmotella 10 vuoden kokemuksen antamalla varmuudella. Edustusjoukkueen pelaaja Esa Juusola teki hahmotelmia ja esityksiä, joita sitten johtokunta arvioi. Esa jalosti ideoita annetun palautteen perusteella ja lopulta päädyttiin nyt nähtävillä olevaan uuteen logoon. Logon värimaailma noudattelee FC OPA:n vanhan logon ja peliasujen värimaailmaa: Sininen on pääväri, jota täydennetään mustilla ja valkoisilla elementeillä. Logon keskellä on selkeästi tunnistettava hahmo, joka viittaa seuran lajivalikoimaan.
|