REMES PAKETTIAUTOLLA KOTIIN

12.12.2012

Ilja Remes kahmi palkintoja.
Ilja Remes kahmi palkintoja.
Kesän maalitykki ja vuoden futsal-pelaaja Joonas Pekkala.
Kesän maalitykki ja vuoden futsal-pelaaja Joonas Pekkala.
Erilainen pipotiernapojat. Herodes nöyryyttää Muriaanien kuningasta.
Erilainen pipotiernapojat. Herodes nöyryyttää Muriaanien kuningasta.

FC OPA:n perinteinen joulun seurajuhla pidettiin Rauhalan Kummituskabinetissa tänä iltana. Paikalla oli parikymmentä seura-aktiivia ja pelaajaa. Ohjelma muodostui tuttuun tapaan kahvittelusta, palkintojen jaosta ja pienestä jouluaiheisesta esityksestä.

Illan palkintorohmu oli Ilja Remes, joka kauhoi pöytää tyhjemmäksi viiden pytyn verran. Arvokkaimpana ja isoimpana hän sai Vuoden Pelaaja -tittelin, joka on joukkueen jäsenten keskuudestaan äänestämällä valitsema palkinto. Vaikka ääniä sai kaiken kaikkiaan 12 pelaajaa, Remeksen voitto oli selvä.

Laitapakin voittamia muita palkintoja olivat vuoden puolustaja, vuoden kehittynein ja vuoden taistelija. Lisäksi hän sai pokaalin ahkerimpana harjoituksissa kävijänä eli vuoden aktiivisimpana pelaajana.

Remeksen lähdettyä kotiin pakettiautolla Joonas Pekkalalle ja Johannes Väisäselle riitti muovikassin hankkiminen. He saivat kaksi palkintoa mieheen - toiset tilastojen perusteella ja toiset ansioista.

Pekkala oli viime kauden maalikuningas ja Väisänen puolestaan antoi eniten syöttöjä. Väisänen palkittiin myös parhaana keskikenttäpelaajana eli vuoden rakentajana.

Pekkala palkittiin vuoden futsal-pelaajana. Futsal-joukkueen taustavaikuttajat pohtivat palkittavaa valittaessa viime kauden kolmea runkopelaajaa Jussi Seppää, Juha-Matti Huovista ja Janne Yrjönheikkiä, mutta päätyivät Pekkalaan yhdistämällä eri ansioita.

Pekkala ei ollut viime kauden tähtipelaajia, mutta kuului ehdottomaan ja tärkeään runkoon, minkä lisäksi hän sai lisäansioita pystiinsä aktiivisuudesta ja harppauksin tapahtuneesta kehittymisestä.

RetroStarsin vuoden pelaajaksi valittiin Toni Rinta. Vuoden jokerina palkittiin Jussi Seppä.

Lisäksi seura päätti kutsua varapuheenjohtaja Ralf Mattsonin ja hallituksen jäsenen Kari Väreen ensimmäisiksi ainaisjäseniksi.

Ohjelmansuorittajina tilaisuudessa olivat Aukusti Kiuru ja Kyösti Kuukasjärvi, jotka esittivät tiernapojat kahteen pekkaan ja tosi hyvällä otteella - unohtamatta esityksen korkeaa musiikilloista tasoa.

PALKITUT 2012

 
Vuoden Pelaaja Ilja Remes
Vuoden Puolustaja Ilja Remes
Vuoden Rakentaja Johannes Väisänen
Vuoden Maalitykki Joonas Pekkala
10 maalia
Vuoden Syöttäjä Johannes Väisänen
6 syöttöä
Vuoden Jokeri Jussi Seppä
Vuoden Aktiivisin Ilja Remes
95,8%
Vuoden Kehittynein Ilja Remes
Vuoden Taistelija Ilja Remes
Vuoden Futsal-pelaaja
 
Joonas Pekkala (FC OPA)
Toni Rinta (RetroStars)